Tag Archives: Temmes

Tarinoita Tyrnävän Korvenkylästä

27 syys

FM Mauri Junttila

Tarinoita Tyrnävältä

Elettiin torstaita 18.4.1889. Päivä oli kiirastorstai. Pari Konttilan isäntämiestä ja talon vävy Iikka Pasanen olivat metsästysretkellä yöpymispaikkansa valmistelupuuhissa Leppijärven maastossa. He olivat lähteneet metsästysreissulle Konttilan syrjäniitylle. Tarkoituksenaan heillä oli olla metsällä pääsiäisen sivu.

Vanha Konttila oli kookas tyrnäväläinen jokivarren maalaistalo. Talossa oli paljon rakennuksia, oli hevosia, lampaita ja myös iso lypsykarja. Peltojakin oli kasvaa kauraa, ohraa ja ruista. Pellot olivat hyvässä kasvussa. Konttilalla oli muutamien kilometrien päässä kantatalosta kookas Korven syrjäniitty. Se rajoittui toisessa päässä pieneen Leppinevan, Leppijärveen ja hiekkaiseen, soraiseen Järvikankaaseen.

Korven syrjäniityllään heillä oli niinä aikoina kolme kesänavetoiksi sanottua pientä pihapiiriä. Muutamissa Korven Kotakankaalla, Kotakaarrolla sijaitsevissa Konttilan karjamajoissa asuttiin talvisinkin. Niitä oli ollut siellä ties jo kuinka kauan?

Metsästys oli heille merkittävää. Se toi lihaa syötäväksi. Jänisten ja muidenkin riistaeläinten nahkatkin otettiin talteen. Metsälintujen höyhenet ja sulat otettiin myös käyttöön. Joskus metsänriistaa käytiin myymässä Oulussa. Melkoinen oli matka sinne, mutta ei se mahdoton ollut kulkea pitkän päivän aikana. Talviaikana riistasaaliit säilyivät hyvin Ouluun saakka.

Pisin metsästysmatka heillä oli ollut muuan vuosi sitten tehty. He kävivät pienellä porukalla Tyrnävän Venenevalla. Ensin mentiin hevosilla Tyrnävän Ylipäähän, Konttilan metsäsaralle, Kallisen lähelle. Tehtiin risuista ja havuista laavu hevosille ja eräs renki jäi kaatamaan heinäseiväs-ja aidaspuita. Porukan muut miehet hiihtivät eteenpäin Tyrnävänjokea myötäillen. He saivat pyydettyä Venenevan Pitkäjärveltä ja sen läheisyydestä peräti neljä saukkoa. Tyrnävän Ylipäästä takaisin tullessa heillä olivat mukana rankakuormat ja saukonnahkat sekä muuan metsälintu.

Miehet juttelivat, että ”metsällä kulkiessa pysyvät hiihtotaidot hyvina ja kehittyvät lisää”. Tyrnävällä olivat Suomen 1. hiihtokilpailut vuonna 1879. Ehkä siitäkin johtuen hiihtoharrastus ja kilpahiihto ovat arvostettuja täällä. Tavanomaisesti siirryttään talvella paikasta toiseen suksilla. Hiihtäminen on merkittävä kulkutapa. Hiihtäen voi käydä vaikka asioilla Oulussa. Siksikin hyvät hiihtotaidot ovat tarpeellisia omata.

Oulun suuret Hiihtokilpailut pidettiin 1. kerrran tänä talvella 1889 lähistön meren jäällä. ”Oli meilläkin mielessä jopa osallistua”, juttelivat metsästysporukan miehet. ”Tosi kovaa suksilla liikkuvia siellä olivat osallistujat”, he jatkoivat. Alkoi pelottaa osallistuminen hiihtokisoihin jo paremmin iäkkäitä miehiä. Kilpailussa oli vain yksi yleinen sarja. Voittaja sai peräti 100 markkaa. Se on kohta puolet työmiehen talven tienesteistä. Voittaja näissä 1. Oulun Hiihto kilpailuissa oli Aappo Luomajoki.

Usein saatiin kalaa Leppijärvestä tai sen mutkaisen laskuojan, Leppiojan monista poukamista, pienistä lammista. Nipsinginojaa monine poukamineen hyödynnettiiin myös. Kotakankaalla sijaitseva ”Jussinjorpakko” oli ennen ollut antelias pieni lampi. Niillä alueilla liikuttiin myös vanhan Konttilan mailla.

Niinä aikoina yleisin maksuväline oli vuodelta 1865 peräisin oleva Suomen markka. Sitä oli seteleinä ja kolikkoina. Kolikoita oli myös arvometalleista valmistettuina. Silloin, autonomian aikana oli käytössä myös ruotsalaista ja venäläistä rahaa. Rahaa tarvittiin Konttilassa jatkuvasti. Aina siitä oli pulaa. Usein, talon rahariini oli tyhjä. Monenlaiset olivat talolla menot ja kulut. Verojakin piti maksaa melkoisesti kunnalle ja seurakunnalle.

Tulevan syksyn ja talven rahamenoja odotettiin lisäävän sen, kun Konttilaan oli kasvanut ja varttunut nuoria, joilla oli kansakoulun jälkeiset jatko-opiskelut edessä. Kaksi pojista, ehkä joku tytöistäkin menevät tulevana syksynä opiskelemaan Muhokselle Koivikon maatalousoppilaitokseen ja samanaikaisesti. Suunnitelmiemme mukaan vanhin pojista jää maamieskoulun jälkeen kotiin isännäksi.

Heistä iältään nuorempi, Antti on haaveillut työnjohtajan paikasta vieraan töissä. Jonnekin kunnalliskotiin työnjohtajaksi hän mielii. Sitä, en nyt osaa sanoa, että miksi hän haluaa jonkin kunnalliskodin maatilan työnjohtajaksi? Työväkeä heinäpelloille niissä ainakin uskoisi piisaavan.

Monet kunnat ovat alkaneet suunnitella ja perustaa tuottavia kunnalliskotimaataloja, lähes kuin liikeperiaatteilla. Vaikuttaneeko niiden perustamisiin alkanut maatalouden koneellistuminen, höyrykoneitten kehittyminen ja lisääntyminen sekä voimakkaasti lisääntynyt lypsykarjanjalostus? Näinä aikoina monien talojen laitumilla käyskentelee suuria laumoja ”isotissisiä” lehmiä. Voita menisi Englantiinkin vaikka loputtomasti!

Muhoksen Koivikon maatalouden oppilaitos aloitti toimintansa vuonna 1859. Silloin, jo aikuinen, ylitemmesläinen puolituttumme, vuonna 1825 syntynyt Antti Junttila oli ollut eräitä Muhoksen uuden maamieskoulun ensimmäisiä oppilaita. Hän oli ollut maamieskoulunsa jälkeen muutaman vuoden Muhoksella. Sittemmin, hän eleli maanviljelijänä useita vuosia omistamallaan maatilalla Rantsilan Mankilankylässä, Mankilanjärven ja Siikajoen läheisyydessä. Tänään, Junttilan Antti on elellyt maanviljelijänä jo kauan syntymäkodissaan Yli-Temmeksen Sillankorvassa.

Nuorin Konttilan pojista on suunnitellut lähteä kokonaan pois alkutuotannon parista. Hän on jutellut sellaisia, että käy kysymässä töihin Ouluun Weljekset Åström OY:n nahkatehtaalle. Sinne ovat kuulemma kaikki työtä kyselleet otettu töihin.

Åströmillä menee hyvin. Sen suurin asiakas Venäjän tsaarin armeija lisää vain ostamisiaan siltä. Tsaarin armeijassa on valtavasti hevosia, jotka tarvitsevat Åströmin tuotteita: valjaita, satuloita, monenlaista hihnaa ja remmiä jne, sekä miehistöllekin valmistetaan Åströmillä nahkatuotteita.

Konttilan nuori Juho on ajatellut kysellä sieltä konepuolen töitä. Toisaalta ”Jussi” on suunnitellut myös lähteä merille, alkaa merimieheksi. Kun, kävimme tuossa ennen pääsiäistä tori- ja kauppamatkalla Oulussa. Jussi näki Raatinsaaren pienen venäläisen merivartioaseman merimiespukuisia matruuseja kävelemässä Oulun kaduilla nainen kainalossa. Jopahan, nuori Jussi alkoi suunnitella merille lähtöä!

En pidä pahana tuota, että lähdetään pois totutuista maatalousympyröistä. Lähdetään, vaikka tyystin pois Suomesta. Uskon tuosta lisääntyvästä väestönkasvusta sekä lisääntyvästä tilattomien määrästä, vuosisatoja maataloudesta eläneestä väestöstä tulevan aikanaan ongelmia. Uskoakseni, näinä aikoina, monien pitäisi osata sekä uskaltaa lähteä elannon perässä tyystin pois Suomesta. Ajat vain huononevat. Ja, siitä eteenpäin ne huononevat vain lisää. Ei ole koskaan tiedossa mitään hyvää Suomessa!

Sekään, että halutaan kokea jotain uutta. Se ei nyt niin paha asia ole. Se ei ehkä enää kohta riitä meille, että saamme pari – kolme kertaa päivässä höyryävän ruokakupin nokan eteen, pirtin pitkän pöydän ääressä. Sitten ruokalevolle ja sen jälkeen taas vain töihin. Päivät kuluvat toistuvasti aina samanlaisina.

Ajat muuttuvat. Mitä, siinä on väärää, jos ihminen saa tai haluaa pieniä nautintoja tai jotain mukavuutta saada? On paljon myös sitä ikävää asiaa, ettei monilla ole edes kattoa pään päälle eikä suuhun pantavaa. Sama se on silloin lähteä pois kotoaan ja kotimaastaankin. Tarinoivat kylillä sellaisiakin, että eräs nuorukainen sai entisestä tarpeekseen. Hän pakkasi reppunsa, heitti sen selkäänsä ja käveli kauas Pietariin. Hän sai sieltä kultasepän oppipojan töitä kuuluisassa Fabergen kultasepän pajassa.

On puhuttu jo jonkin aikaa lisääntyvästi ”Lännen kultamaista”, Atlantin takana. Sieltä löytyy rajattomasti mahdollisuuksia. Puhuvat, että USA:n Minnesotan osavaltiossa on heleitä koivikoita kuin täällä Suomessa. Pohjois-Amerikan Yhdysvallat vaikuttavat työsiirtolaiselle houkettelivimmalta mahdollisuudelta. Sinne menisin minäkin, jos en olisi ehtinyt täyttää 80 – ikävuottani.

Alkaa olla jo pitkällä tämä pitkänperjantain vastainen yö. Tähtiä ja revontulia on kirkkaalla taivaalla paljon. Leppijärvi pitää jatkuvasti pientä ääntä. Kevät alkoi tulla kovaa vauhtia runsaslumisen talven jälkeen. Yöpakkanen laittaa järven jäät äänteleen.

Etäisyydestä kuuluu vähäistä susien ulvontaa. Tulisipa, joku uteliaisuuttaan tänne ihmetteleen! Ties, vaikka saisimme napattua siltä turkin. Korjaantuisivat raha-asiamme kerralla pitkäksi aikaa! Susien määrä on nykyisin myös hiukan lisääntynyt muun riistan lisääntymisen myötä. Noin sukupolven takaisten suurten nälkävuosien aikaan (vv. 1865-1867) ja jälkeen riista katosi lähes tyystin Suomen metsistä.

Mielenkiintoisia ääniä kuulee koko ajan leiripaikalla makoillessamme. Monet metsän ja nuotion sekä läheisen järven ja maaston tuoksut ovat myös miellyttäviä aistia. Tähtinen yötaivaskin on kaunis.

Teimme huolella yöpymispaikkamme. Me, kolme miestä ja neljä koiraa nukumme saman ison raanun alla, toisillemme lämpöä antaen. Raanun päälle keräilimme kuivia oksia ja havuja. Nuotiomme on vain pieni ”kynsituliksi” sanottu.

Emme kylläkään nuku ensi yötä nuotiolla. Se on huonoa, kun maa leirivuoteen alla hohkaa kylmyyttä ja on jäinen maapohja. Vanhan miehen kihti ja kolotukset sekä jäsenten säryt ovat pahoja. Konttilaan emme kylläkään palaa kuin pääsiäiseltä. Seuraavat yöt vietämme Kotakankaan Konttilan karjamajoissa yöpyen.

Aika vasta oli näköjään lähtenyt reissulleen Korven Keskitalon karjamajassa tämän päättyvän talven huonemiehenä asustellut Väyrys Jussi. Selvästi oli pirtin lämpö vielä lämpimän puolella, kun tänne aamusella tulimme.

Väyrysen Jussi oli jättänyt karjamajapirtin eteisen kommuutin lattian alle pieneen maakellariin, tiiviiseen vahvaan puulaatikkoon, ruoka-arkkuun hiiriltä suojaan muutamia perunoita, lanttuja, nauriita, hiukan voita, suolaa, sokeria, kahvia, kuivaa leipää ja tulentekovälineet.

Jopa hiukan mämmiä hän oli valmistanut pääsiäiseksi ja jättänyt sitä kommuutiin. ”Syötävää mämmiä”, sanoi Jaakko veikka sitä maistettuaan. Ikäväksemme, hän söi maistellessaan pienen mämmin kerralla kaikki!

Väyrysen Jussin kanssa oli edellisellä viikolla tavattuamme puhetta, että täälläkin yövymme pääsiäisen aikaan. Varmuutta päivälleen Keskitalossa oleilustaan, hän ei osannut silloin siitä sanoa. Hän sanoi vain, että lähtee pääsiäisen aikaan tai ennen käveleen kohden Oulua ja rautatietä. Oulusta on voinut kulkea jo parin vuoden ajan junalla Helsinkiin melko vasta valmistunutta Pohjanmaan rataa.

Hän lähtee matkalleen silloin, kun se hänestä mukavimmalta tuntuu ja ilma on poutainen useiden tuntien reippaaseen kävelyyn Tyrnävältä – Ouluun. Sateella ei juuri kannata lähteä käveleen. Saattavat, jopa märät kengät hajota. Nyt on meillä myös vuodenaika, joka on tavallisesti flunssa-aikaa. Tiedä, vaikka saisin ikävän räkätauti tartunnan, istuessa märissä vaatteissa, vuorokausikaupalla kylmässä junanvaunussa?

Väyrys Jussi matkustaa Oulusta – Helsinkiin. Hän menee kohta sinne saavuttuaan töihin jollekin rakennukselle. Hän on tulevan kesän töissä rakennuksilla Helsingissä tai menee kesäksi töihin Saimaan tervahöyrylle, jollekin valtavia tukkilauttoja vetävälle hinaajalle. Hänellä on niistä työkokemuksia. Se nyt riippuu yksistään siitä, kummasta näyttää karttuvan enemmän tuloja?

Ehkä hän tulee Keskitaloon myös ensi talvena? Jussi on iältään vielä nuori. Kookas ja komea, näyttävä mies hän on. Että, on mukana sitäkin, että hän saattaa jäädä jollekin reissulleen mieheksi jollekin kivalle, nätille neidille. Jussi laittaa syksyllä kirjeen tulemaan Konttilaan kertomaan tulevista suunnitelmistaan.

Kohta Keskitalon karjamajaan saavuttuamme Pasa Iikka laittoi Konttilan arvokkaan, hyväkuntoisen rihlatun metsästysluodikon riippumaan hihnastaan tuvan kurkihirteen lyötyihin nauloihin. Iikka on paras käyttämään tätä tärkeää luodikkoasetta. Hän on varma ampuja. Esimerkiksi aamusella Leppijärven leiristä lähtöä tehdessämme, meitä tuli ihmettelemään kookas jänis. Nätillä heittolaukauksella Iikka sen nappasi. Kohta puolin alamme laittaan sen tuvan uuniin paistumaan pitkänperjantain ruuaksi.

Mukavaa on nukkua tuleva lankalauantain vastainen yö lämpimässä pirtissä omassa sängyssä, paksun olkipatjan päällä, villaraanuin alla, höyhentyyny päänaluksena. Keskitalon karjamajan seinustoilla oli odottamassa neljä sänkyä vuodevaatteineen. Niistä sitten vain valita yksi per henkilö. Koirat valitsivat ovensuun hengessä olevan. Siitä voivat sitten pudottautua lattian viileyteen, kun sängyssä tulee liian kuuma.

Ei tule kylmyys lattian, ei sängynpohjan eikä paksun olkipatjan läpi kiusaan vanhoja kolottavia jäseniä. Juuri syöty jänispaistikin oli hyvää. Se on myös kivaa, kun saman peiton alla ei ole muita nukkujia. Toisen tupsauttama pieru on ikävää haisteltavaa!

Tuossa vahingossa sanoin veikalleni, etteipä tarvitse ensi yönä haistella mökin pojan Pasasen Iikan pieruja. Hän ei siitä tykännyt, vaan alkoi ihmettellä: ”Terveenä olet Matti veikkani elänyt. Eivät ole edes yskät sinuun pystyneet. Mutta, ehtikö sinuun poloiseen iskeä vanhoilla päivillä tuo hyvvää sukua tauti?”

Tosin onhan kyseisen taudin siementä tarjolla. Esimerkiksi monet ikivanhaa hyvvää sukua olevat ovat istuneet pirttiensä pitkien pöytien ääressä satoja vuosia. Siitä huolimatta, vaikka monet heistä olivat siihen pirtin penkille keihästetty hengiltä ryssäin toimesta ja muu perhe surmattu. Talokin poltettiin päältä. Tavanomaisesti vihavenäläiset polttivat kylät ja talot sekä surmasivat ihmiset. Sekään ei vaikuttanut ikivanhaa, hyvvää sukua olemiseen, vaikka taudit tappoivat lähes kaiken seudun väestön. Monen isä muutti autioon taloon tai sen paikalle vain muuan vuosi sitten Paavolasta, Pulkkilasta tai Piippolasta. Mutta, siitä huolimatta, jo satoja vuosia he ovat muistoissaan taloa asuneet ja istuneet samojen pirtin pöytien ääressä.

Jaakko veikka jatkoi sanoen, että ”jos suvussa on ollut joitain poikkeamia lukkareihin, pappeihin, niin silloin voisi heitä ajatella hyvvää sukua oleviksi. En sitä ihmettele, jos viisaanpuheinen ja käsistään tekevä, ulkomuotoakin omaava Pasasen Iikka olisi jotain sukua Limingassa vuonna 1771 kuolleelle rovasti, valtiopäivämies Matts Pazeliukselle. Tuo Kokkolassa syntynyt, yliopilaaksi ja papiksi lukenut porvarin poika oli siellä ollut sukunimeltään Pasanen.

Jaakko piti hyvänä sitäkin, että rovasti Matts Pazelius oli valtiopäivämiesaikoina ollut sopuisia myssyjä. ”Hatut ovat luonteeltaan haukkoja. Ikäviä kokemuksia heistä vain on. Olen heitä harmikseni kohdannut”, muisteli noin kymmenen vuoden takaisen Venäjän ja Turkin välisen sodan veteraaniveikkani. Haukkoja ovat hatut, mutta kun pitäisi olla mies, niin hysteerisesti itkeviä lapsia he vain ovat”, muisteli hän.

Jaakko veikka piti huonona pappeihin liittyvänä. Esim. on ollut kauan sitä, että opiskelemaan lähtenyt nuori on voinut lukea Suomessa vain papiksi yliopistojen vähäisten oppiaineitten takia. Säätypappien aikana lähes luku- ja kirjoitustaidottomista ääliöistäkin tuli pappeja. Se ei myöskään kovin viisaalta vaikuttanut, kun joku nuorimies otti papin lesken. Sai sillä tapaa sitten papinviran ja seurakunnan.

Iltakahvit juotiin Keskitalon karjamajan pöydän ääressä kolmistaan saunomisen jälkeen. Sitten, käytiin ulkona tupakalla ja heittämässä iltapisut. Huonoa tuo, kun on tullut opeteltua tuo huono, turha tapa eli tupakanpoltto.

Kaunis oli pääsiäisen tähtitaivas katsella lankalauantaita odottaessa. Siellä olivat Otava ja Pohjantähti paikoillaan. Niitä voi käyttää myös erämaissa kulkevat apunaan. Otavan ”kauha” näyttää Pohjantähden. Se on pohjoisen pallonpuoliskon taivaanapa, aina paikallaan näyttämässä pohjoisen. Trulleja vain tosin ei ole näkynyt liikkeellä!

Samalla koiramme painivat ja leikkivät iloisesti puhtaissa kinoksissa. Ne huoneella enimmäkseen lepäilevät tai ovat jonkun rapsuteltavana, silitettävänä. Tosin, joskus saattaa niitä leikityttää sisälläkin niin, että pitää hiukan leikkiä, painiakin keskenään.

Pirttiin palattuamme Jaakko kiitteli sitä, että Pasa Iikka, käsistään taitava mies on Konttila vävy. Hän on ollut tarpeen metsästyksessä, talon luodikon käyttäjänä. Hänen ansiostaan saatiin viime syksynäkin viljat puitua. Iikan ansiota on se, että Konttilan lokomobiili on toiminut ja tehnyt työtään. Höyrykoneitten kanssa pärjännyt Tyrnävän seppä sanoi vuosi sitten, ettei hän tee enää kotikäyntejä. Ei hän ole sen koommin niitä tehnyt. Se tuntuu järjettömältä, että haalata monen hevosen vetämänä rikkinäinen, painava höyrykone hänen pajalleen muiden rikkinäisten höyrykoneitten jatkoksi.

Iikka Pasanen on viime vuonna 1888 syntyneen pikku Jaakon isä. Siitä myös juteltiin, että jos hän muuttaisi Hilma vaimonsa ja lapsensa kanssa ympärivuotisiksi asukkaiksi Keskitaloon? Tämän, Keskitalon hyväkuntoisen karjamajan pirtin voisimme myydä jollekin mökin tarpeiksi. Rakennetaan sitten porukalla tilalle isompi. Tehdään siitä niin suuri, että myös Konttilan väkeä mahtuu siihen.

Mitä, sinä Iikka tuumit noista ehdottamistamme elämismalleistamme ajattelemasi Ameriikkaan menon vaihtoehtona?” Jaakko jatkoi sanoen, että ”paljon tarinoidaan onnellista, onnistuneista tarinoista Ameriikkaan muuttaneista. Mutta, on tarinoita myös epäonnistumisista. On tarinoita sairauksista ja tapaturmista työsiirtolaisten keskuudessa metsätöissä ja kaivoksilla jopa farmien töissä.

Iikka sanoi, että ”tosissaan voidaan kypsytellä ajatusta Hilman ja lasten kanssa Keskitaloon muutosta ja yhteisen asuinrakennuksen rakentamisesta Konttiloiden kanssa”.

Pääsiäisen aikaa elettiin silloin. Elettiin tärkeää aikaa kirkkovuodesta. Mielestämme kirkko pohjautuu merkittävimmin Jeesuksen pääsiäistarinaan. Tosin, täytyihän Jeesus lapsen syntyä jouluna, että hänestä kasvoi Kristus. Sitä myötä hänen eteensä tulivat raamatunhistoriassa kerrotut tehtävät. Hänestä tuli työnsä myötä Kristuksen kirkon perustaja.

Kirkossa käynti on pääsiäiseen kuuluvaa. Sitä emme nyt tehneet. Tuossa kahvitellessa ja saunoessa juttelimme Jeesuksen ja pääsiäisajan merkityksestä kristikansalle ja myös meille. Niitä voimme mietiskellä lisää itseksemme sängyssä maatessamme.

Se vaikutti osaltaan myös siihen ettemme menneet kirkkoon ja kirkolle, kun nykyisin on paljon tapahtumia Tyrnävän seurakunnassa. Siksi, kun kuulisi toinen toistaan viisaampia ja tietävämpiä esityksiä siitä, kuinka kaiken kuuluu olla. Paljosta viisaudesta tulee meikäläiselle kovaa päänsärkyä. Parempi oli olla tämä pääsiäinen omissa oloissamme.

Paljon tapahtuu nykyisin. Kappelikautemme päättyi tälle talvelle. Tilalle tuli itsenäinen seurakunta. Kappalaisia ja pitäjänapulaisia ehti olla Tyrnävällä useita. Kirkkojakin on ollut useita. Ennen nykyista kirkkoristeykseen 2.10.1881 käyttöönsä vihittyä, oli ”Vanahalle hautuumalle” vuonna 1664 käyttöönsä vihitty, marraskuussa 1865 tuhopoltossa tuhottu kappeli. Siellä oli nähtävästi ollut myös vuonna 1647 valmistunut saarnahuone, kirkko?

Tyrnäväläisessä tarinaperinteessä mainitaan Ängeslevän Ylipään Kirkkoharjun kirkko ja Ängeslevän kylän Kirkkokursu. Eivät kirkkotarinat ole tyhjää puhetta. Vanahalla hautuumaalla tai lähellä on voinut olla muitakin kuin vuonna 1647 käyttöön otettu.

Venäläisten sotilaiden toimittama sota isoviha (vv.1714-1721) raivosi rajuna. He käyttivät ns. poltetun maan taktiikka eli kaikki vain selväksi, polttaen ja surmaten! Musta, poltettu maa oli heille kauneinta katseltavaa! Monesti kiinnisaaduilta otettiin nirri pois! Paljon surmattiin sotilaiden toimesta kiduttaen. Paljon veivat venäläiset esimerkiksi tyrnäväläisiä orjiksi, jalkavaimoiksi ja lapsisotilaiksi.

Papit, kappalaiset ja pitäjänapulaiset pakenivat isonvihan julmuuksilta emämaahan Ruotsiin. Hylkäsivät seurakuntalaisensa. Olivat Ruotsissa Uudenkaupungin rauhaan

Saattoi niinä kauheina isonvihan aikoina olla olemassa isonvihan ajan piilokirkkoja? Syvien metsien piilotuvissa ja piilopirteissä asustelleet Tyrnävän uskovaiset pitivät mahdollisuuksiensa mukaan yllä Kristuksen kirkkoa. Toimittivat kristillisiä hautaan siunaamisia. Hartaustilaisuuksia varten saattoi olla jotain pienen hirsisen heinäladon luokkaa olevia rakennuksia merkkinä ”kirkosta”, kuvaamassa Kristuksen kirkkoa.

Suuren Pohjan sodan edeltä (vv. 1700-1721) oli ollut pietistien uskonnollista liikettä. Olisiko heillä ollut oma osuutensa Kirkkoharjun tai Kirkkokursun kirkkoihin?

Isoavihaa paossa olleet papit palailivat Suomeen. Heille tuli kova kiire hankkia ns. konventteliplakaatti, joka kielsi taloissa tai kansalaisten kyhäämissä saarnatuvissa pidettävät seurat, konventtelit. Suomen pietisteillä oli ollut tapana pitää seuroja, konventteleita. Niissä olivat voitu halutessaan puhua vuorotellen. Oli lauleltu virsiä, luettu ja tutkittu Raamattua sekä muita uskonnollisia julkaisuja.

Entiselle Tyrnävän kappelille tuli eteen itsenäisen seurakunnan aika tälle vuodelle 1889. Puhuivat tuossa kylällä, että nähtävästi eräästä Adolf Castrenista tulee 1. uuden Tyrnävän seurakunnan pappi. Hän saattaa olla Kemin miehiä aluiltaan?

 

Hilma Pasanen os. Konttila vv. 1871-1951

Hilma Pasanen os. Konttila vv. 1871-1951

Iikka Pasanen vv. 1865-1933

Iikka Pasenen vv. 1865-1933

 

 

 

 

 

 

 

 

FM Mauri Junttila

Selvännäkijä Armas Pasanen

Tyrnävän Peilipoika” lisänimen saanut kaukonäkijä Armas Pasanen syntyi Tyrnävän kylän Konttilassa 23.5.1894 ja kuoli 16.11.1937 kotonaan Tyrnävän Korvenkylässä.

Pieni Armas muutti vanhempiensa Iikka Pasasen (1865-1933) ja Hilma Margareta Pasasen os. Konttilan (1871-1951) sylissä Konttilan talon sivuniitylle Keskitaloon, Tyrnävän Korvenkylään vuonna 1895. Muuttokuormassa oli ollut myös hänen vuonna 1888 syntynyt Jaakko veikka. Melko pian Keskitaloon oli muuttanut myös Hilma emännän lähisukua. He olivat olleet sivuniityn omistajia ennen Konttilan vävyn Iikka Pasasen kanssa tehtyjä maakauppoja.

Ennen syrjäniitylle muuttoa Keskitaloon oli rakennettu kookas kahden perheen asuintalo vaatimattoman karjamajan sijoille. Lähes samaan aikaan Keskitalon lähinaapuriin Vanhaantaloon, muuttivat seppä Tolonen Elsa vaimoineen. Toloset eivät olleet sukua Pasasille.

Konttilan talon kookas sivuniitty oli aikoinaan erotettu Alatemmesläisestä Lassila-Ahmalan 4,7 manttaalin suurtilasta. Kun, Konttilat & Pasaset ja Toloset muuttivat Konttilan talon sivuniitylle. He muuttivat silloin Tyrnävältä Limingan kuntaan.

Korvekylässä oli erikoisuutenaan kuntien rajoilla sijainti. Sitäkin, että asiointipaikka Tyrnävän kirkonkylä oli melkein vieressä ja Limingan kirkolle oli hyvin pitkä matka. Hyvin harvoin Korvenkylästä Limingan kirkonkylässä käytiin. Limingan ja Tyrnävän kuntien raja halkaisi Korvenkylän. Osa korvenkyläläisistä oli liminkalaisia ja osa oli tyrnäväläisiä. Vuoden 2001 kuntaliitos muutti kaikki korvenkyläläiset tyrnäväläisiksi.

Pasasen Armaalla oli ollut poikkeuksellisia lahjoja. Hän näki peilistä muilta salattuja asioita. Peiliin katsominen oli tapahtunut siten, että x – henkilöllä oli ollut kaksi noin 10×15 senttimetrin kokoista peiliä. Ne olivat asetettu pöydälle peilipinnat vastakkain. Peilin päättymättömästä käytävästä saattoi nähdä jotakin, jos henkilölle oli suotu lahjat nähdä muilta salattuja asioita.

Armaan näkijänlahjat olivat tulleet ilmi erään varhaisen 1900-luvun uudenvuoden vieton yhteydessä. Kylän nuoria oli kokoontunut Keskitaloon viettämään uuttavuotta. Illanviettoon oli kuulunut tärkeänä osana ”Uudenvuoden onnenpeiliin” katsominen. Uudenvuoden onnenpeiliin katsominen oli ennen ollut perinne. Ennenkaikkea, sillä haluttiin saada tietoja tulevasta puolisosta.

Uudenvuoden onnenpeiliin katsomiseen saatiin lisäjännitystä esimerkiksi siten, että rauhallisen, pimeän huoneen pöydälle oli asetettu musta liina tai vaate, jolla oli ollut yhteyksiä lähiaikoina kuolleeseen ihmiseen. Peiliin katsojan odotettiin olevan yksin huoneessa. Lisäksi peilin molemmin puolin sytytettiin kynttilät. Voitiin myös laittaa peilin toiselle puolelle viinalasi ja toiselle puolelle vesilasi. Siitä, kumman puolelta sulhanen tuli esille, voitiin päätellä, oliko hän mahdollisesti juoppo?

Korvenkylän nuoret olivat, ehkä vuoden 1907 – 1908 uudenvuoden valvojaisissa, katsoneet itsekukin vuorollaan enteitä ”Uudenvuoden onnenpeilistä”. Armas oli ollut ainoa mukana olleista, joka oli nähnyt peilistä jotakin. Noin 12 – 13 vuotiaalle Armaalle oli päättymättömästä peilikäytävästä ilmestynyt kouluikäinen tyttö, laukku olallaan. Hänet on tulkittu olleen Armaan tulevan puolison, temmesläinen Anna Kelhän koululaisikäisenä.

Armaan kyky nähdä peilistä salattuja asioita herätti kiinnostusta ja uteliaisuutta. Jo, seuraavana aamuna Keskitaloon tuli vierailulle lähinaapuri seppä Antti Tolonen. Illanvietossa mukana olleet Vanhantalon rengit ja piiat olivat kertoneet hänelle edellisen illan ja yön tapahtumista.

Tyrnävällä olivat niinä aikoina olleet ajankohtaisena tapahtumana papinvaalit. Seppä Tolonen oli leikillään kysynyt Armaalta, että ”katsoisitko peilistä, että kuka on seuraava Tyrnävän pappi?” Armas oli käynyt katsomassa kamarin pöydällä olleesta peilistä ja tuli kertomaan. ”Miehellä, jonka näin peilistä oli lappu kaulassa ja siinä luki kultakirjaimin Korpi”. Petteri Korpi niminen pappia alkoi toimia Tyrnävän kirkkoherrana vuodesta 1908 lähtien.

Armas Pasanen alkoi puuhailla selvännäkijänä vasta aikuisiässä. Paljon hänellä oli ollut puuhaa kaukonäkijänä. Hän saattoi joskus jopa tuskastua esimerkiksi kiireisten heinätöiden aikaan kyselijöiden paljoudesta. Pienen maatalon isäntänä hän joutui itse tekemään kaikki talon työt. Ja, usein hän joutui kulkemaan ansiotöissä esimerkiksi rakennuksilla. Pelipojan ansiot, kun eivät kokonaan elättäneet häntä ja perhettä.

Armaan näkijänlahjat herättivät aikoinaan erilaisia ajatuksia ja näkemyksiä. Toiset pitivät niitä hyvinä, kuin taivaan lahjoina. Toiset olivat toista mieltä. Oli esiintynyt mielipiteitä niinkin, että jollain tapaa kuin noituutta olisivat olleet Peilipojan näkijänlahjat. Euroopassa oli poltettu ihmisiä roviolla noituudesta vielä 1700-luvulla.

Peilistä katsominen oli joskus ollut työlästä ja rasittavaa Peilipojalle esimerkiksi rikoksiin liittyvät. Kempeen kirkonkylässä tapahtui selvittämättömäksi jäänyt myymälänhoitaja Martta Saxin (s. Temmes 20.1.1900 k. Kempele 15.5.1934) raaka murha. Juttelivat ennen, että Armas oli tiennyt Saxin Martan murhaajan, mutta hän ei uskaltanut kertoa siitä mahdollisen koston pelosta. Arka, pelokas ja tuskainen oli Armas kuulemma ollut niinä aikoina.

Paljon oli kyselty Armaalta kadonneitten esineitten perään. Sormukset esimerkiksi saattoivat helposti pudota sormesta. Sormukset olivat olleet arvokkaita paksuja kultasormuksia. Kellot olivat myös olleet paremmin harvinaisia ja arvokkaita. Ei silloin saatu muutamalla kymmenellä eurolla halpamyymälöistä vuosikymmenestä toiseen tarkkaa aikaa näyttäviä kelloja.

Kotieläimiä laidunnettiin metsälaitumilla. Niistä saattoi joku villiintyä ja karata teille tietymättömille tai pudota johonkin huonoon paikkaan, mistä ne eivät päässeet pois.

Erään kerran oli tarvittu selvännäkijän apua hukkuneen löytämiseksi. Hän oli tiennyt hakea hukkunutta rantavesissä olleen risukasan alta hyvin kaukaa hukkumispaikalta.

Peilipoika selvitti lukuisia määriä katoamisia ja antoi apuaan rikosten selvittämiseen. Hän olisi saanut palkallisen toimen poliisien palkkalistoilla. Hän ei ottanut niitä töitä.

Tarina kertoo, että häneltä olisi kyselty asiamiehen välityksellä apua 1. yksin lentäen Atlantin ylittäneen Charles Lindbergin kadonneen, kidnapatun pojan löytämiseksi. Hän oli tiennyt kertoa pojan löytyvän kuolleena sieltä erään risukasan alta.

Enemmistö Armaan asiakkaista oli kuitenkin ollut mukavampien asioiden kyselijöitä. Häneltä oli kyselty apua puolison hankintaan tai valintaan. Moni nuorempi ihminen oli mennyt Armaan luo pyytämään häntä katsomaan peilistä enteitä ja merkkejä puolison valintaan. Esimerkiksi tyrnäväläinen kauppias Jere Takalo oli kerrattain käynyt kyselemässä neuvoja kyseisessä asiassa. Peilipoika oli kehoittanut Takalon Jereä keskittymään erääseen tiettyyn neitoon. Hänestä olikin sitten tullut Jeren vaimo. Kirkonkyläläisen seppä Leo Pirkolan isä jutteli joskus, että kyllä Peilipoika osasi neuvoa nuoria rakkausasioissa.

Eräs Pasasen kaukonäkijän näkyjä oli ollut se, että hän oli nähnyt paljon valoja Oulun suunnassa. Olisivatko ne enteilleet Oulun pommituksia sota-aikana? Vai olisivatko ne enteilleet Leppiojan perunanjalostus kasvihuoneita tai Nipsingin teollisuuskylää?

Arvellaan, että Armas tiesi lähestyvän 2. maailman sodan kumun muuttuvan todeksi. Armas ei kuollut äkkiä. Hänelle jäi aikaa hyvästellä tuttuja ja ystäviä. Eräänä iltana Armas ja naapurin Erkki olivat jutelleet odotettavissa olevan elämän päättymisestä. Armas oli jutellut, että ”ikävää ja surullista on hänen lähteä”. Toisaalta, kun ovat nämä poikkeukselliset näkijänlahjat, niin ”vaikeaa tulisi olemaan myös maan päällä”.

Armaan Olavi poika ei ehinyt hyvästelemään isäänsä. Olavi oli lähtenyt syksyllä 1937 tiilitehtaan töihin Petsamon tiilitehtaan työnjohtajana toimineen Kelhä sukuisen enonsa mukaan. Oli hänelle lähetetty kirje Petsamoon, kertomaan Armaan tilanteesta ja Olavi oli noussut jo seuraavan linja-auton kyytiin. Kovin oli jo marraskuussa ollut talvista autokeliä Petsamon ja Rovaniemen välillä. Armaan hautajaisiin Olavi ehti. Armas oli tuumannut hänelle syksympänä, että ”hautajaisiini ehdit”.

Peilipojalla oli ollut myös varakkaita tukijoita. Hänen sairastussa ja tullessa huonoksi, niin pari hyvävaraista tukijanaista olivat kuljettaneet hänet junakyydillä Helsinkiin lääkärille. Siellä oli sanottu, että liian myöhään tulitte. Eivät he kykene enää auttamaan, koska syöpä on jo noin paljon saanut valtaa hänen kehossaan.

Armaan muistetaan olleen hiljaisen ja rauhallisen pohdiskelijan. Hänellä oli ollut taipumusta uskonnollisuuteen. Sen voi ajatella olleen kodin perintöä. Hilma äiti oli usein käynyt kävellen Korvenkylästä kirkossa Tyrnävällä. Isä Iikka saattoi joskus kuskata Hilma emäntäänsä hevosella kirkkoon. Silloin, kyydissä saattoi olla myös muita Korvenkylän emäntiä, naapureita.

Siitäkin on mainittu jotain, että väärin on puhua Tyrnävän Peilipojasta. Hän kylläkin syntyi tyrnäväläisenä, mutta eli suurimman osan elämästään liminkalaisena ja kuoli liminkalaisena. Hän asui aikuisena miehenä vain muutaman vuoden Tyrnävällä.

Armas Pasanen jäi elämään tarinoihin poikkeavien lahjojensa takia. Hänellä on Tyrnävän kirkolla oma nimikkotiensä, Peilipojantie. Armas Pasasen ihmepeili on ollut esillä Tyrnävän kotiseutumuseossa kirkon luona sijaitsevassa kunnan entisessä lainajyvämakasiinissä. Hänestä on tehty internet- ja lehtikirjoituksia. Tiina Mattila on tehnyt hänestä tutkielman Oulun yliopistoon. Tyrnävän Peilipojasta on kerätty perinnetarinoita varhaisella 1960-luvulla. Silloin, Helsingin yliopistossa opiskelleen syntyjään tyrnäväläisen Väinä Kirstinän toimesta.

Selvännäkijä Armas Pasanen vv. 19894-1937

Selvännäkijä Armas Pasanen vv. 19894-1937

 

 

 

 

 

 

 

 

FM Mauri Junttila

AsutuksestaTyrnävällä ja Korvenkylässä

Joet olivat tärkeässä osassa Pohjois-Pohjanmaan asuttamisessa. Asutus tuli ensin jokivarsille. Kun, jokivarret täyttyivät, niin asutusta alkoi levitä talojen sivuniityille.

Tyrnävänjoki

Pelson Venenevalta alkunsa saava noin 80 kilometrin pituinen Tyrnävänjoki oli ennen ollut kalaisa. Se olikin ollut hyvä asia uusille jokivarren asukkaille. Olivathan he olleet olleet eränkävijöitä: metsästäjiä ja kalastajia. Aikanaan, seuraavista jokivarren sukupolvista tuli eränkävijä/talonpoikia. Ajan kuluessa he olivat maataan viljeleviä ja karjojaan hoitavia talonpoikia, maanviljelijöitä.

Tyrnävänjoessa oli uusien asukkaiden houkuttimina ollut pieniä lampia. Nekin olivat olleet kalaisia. Eräs viimeisimmistä Tyrnävänjoen lammista oli ollut pieni Kuulampi kirkonkylässä. Melko kauan Tyrnävänjoessa säilynyt lampi sijaitsi Paavolankankaan vieressä, Roustinrannan uimapaikan läheisyydessä.

Pienet lammet kuivuivat Tyrnävänjoen alajuoksun monien perkausten myötä. On ollut suunnitelmia rakentaa jokeen pohjapatoja, joiden taakse syntyisi pieniä lampia. Toistaiseksi suunnitelmat ovat jääneet suunnitelmiksi – vain haaveiksi ne ovat jääneet.

Sotia koettiin

Vanhaan aikaan monet sodat olivat olleet vaivana. Ihmiset eivät saaneet elää rauhassa Iin ja Limingan emäpitäjien alueilla. Pohjalaisten eräs sotapäällikkö oli ollut Juho (myös Pekka) Vesainen. Hän eli suunnilleen vuosina 1540-1627 Utajärven ja Kiimingin seuduilla. Hänen ja vienalaisten päällikön Ahman kesken syntyi kostonsotien kierre.

Sotia oli Pohjois-Pohjanmaalla ollut kautta aikain. Niille oli varhaisemmin ollut leimallista ryöstelyt. Ne olivat olleet ryöstöretkiä. Ne muuttuivat kostonsodiksi. Käytiin toistuvasti ja lyhyiden aikojen sisälle hävittämässä, koston huumassa, asutukset Vienasta tai Pohjois-Pohjanmaalta. Surmattiin ihmiset, jotka saatiin kiinni.

Isovihan kurimuksessa

Viimeisin tyystin Tyrnävän – ja Temmesjoen varren asutuksen hävittänyt sota oli ollut isoviha nimen saanut sota (vv.1714-1721). Se käytiin osana vuosien 1700-1721 suurta Pohjan sotaa. Olimme silloin Ruotsin alamaisia ja sodittiin venäläisiä vastaan.

Ruotsista pakomatkaltaan vuoden 1721 jälkeen palattuaan, liminkalainen pappi Kristian Gisselkors oli laatinut tilastoja menetyksistä isossavihassa. Limingan ja sen kappelin Tyrnävän ja Temmeksen saarnahuonekunnan kylistä oli surmattu 2094 ihmistä ja vangeiksi oli viety Venäjälle 454 henkilöä. Menetykset olivat olleet suuria. Limingan lakeuden seutua oli kohdannut perinpohjainen, täysi hävitys. Huomioidaan se, että vähäisiä olivat niinä aikoina olleet asukasmäärät lakeudella.

Venäläiset sotilaat olivat olleet tehokkaita hävitys-ja tappotyössään. Sekin vaikutti, että he liikkuivat noin 50 ratsusotilaan ryhmissä sapeleineen, pistinkeihäineen ja ruutiaseineen. Heillä oli myös ollut pieniä tykkejä – vastaan aseettomia talonpoikia.

Pienillä, vain muutamien miesten talonpoika vastarintaryhmillä oli ollut aseinaan vain puukonnysiä ja puisia heinähankoja. Ruutiaseet olivat niinä aikoina olleet perin harvinaisia. Vain muutamilla varakkaimmilla talokkailla niitä saattoi olla.

Tyypillistä isollevihalle oli ollut se, että Ruotsinmaan Suomessa oleilleet sotilaat olivat paenneet kiireellä, ”hippulat vinkuen” emämaahan Ruotsiin. Vasta Norjan suuret vuoret olivat pysäyttäneet heidät. Ruotsiin pakenivat myös säätyläiset. Papit hylkäsivät seurakuntalaisensa ja pakenivat kiireellä emämaahan Ruotsiin.

Konttila

Eräs Tyrnävänjokivarren kirkonkylän vanha talo on Konttila. Talo oli ollut olemassa jo isonvihan aikana ja ennen. Talossa asuneet olivat olleet Konttiloita. Hekin olivat paenneet venäläisiä muiden tavoin syviin metsiin. Ehkä he pakenivat Tyrnävän Haurukylän vastaisiin metsiin? Jaakko Konttila joutui venäläisten vangiksi ja kohtapa miespolo menetti henkensä. Samoin kävi myös monille muille tyrnäväläisille.

Konttilaan muutti varhaisella 1840-luvulla lähes samanaikaisesti uusia asukkaita sekä Oulujoelta (Vauhkola) että Pudasjärveltä (Räisänen). He muuttivat sukunimensä talon mukaan Konttilaksi. Siellä oli asunut jonkin aikaa samanaikaisesti heidän kanssaan myös muutama ikivanhaa tyrnäväläistä Konttilan sukua ollut Konttila.

Konttilaan muutti ehkä 1950 – luvulla maanviljelijä Jaakko Viittala perheineen. Hän ei muuttanut sukunimeään talon mukaan. Taloon muutti myöhäisellä 1960-luvulla Sievistä maanviljelijä Paavo Tölli. Hän piti myös sukunimensä. Paavo Töllillä oli Konttilassa poikkeuksellisen suuri karja ja navetta.

Tyrnävän Korvenkylä

Kylä syntyi Konttilan sivuniitylle. Siellä oli ollut kesänavetoita jo kauan ja useita. Korvenkylässä pisimpään vaikuttaneiden Pasasten kotitalo Keskitalo oli ensin ollut kesänavetan roolissa. Sen sijoille oli rakennettu kookas asunrakennus Pasasen Iikan ja hänen Hilma vaimonsa perhettä ja eräitä Hilma emännän sukulais Konttiloita varten. He olivat muuttaneet sinne vuonna 1894 tai 1895?

He muuttivat sinne sivuniityn omistajasukuna, ehkä siksi, että Konttila alkoi käydä ahtaaksi suurelle väelle. Elintilaa heille löytyi talon kookkaalta sivuniityltä.

Kyseinen käytäntö oli ollut asutuksen leviämisessä yleistä. Eli alettiin asututtaa vanhojen jokirantatalojen syrjäniittyjä ja ulkometsiä tilanpuutteen vuoksi.

Korven sivuniitylle alkoi muuttaa ihmisiä myös niityn omistajasuvun ulkopuolelta. Keskitalon viereisen Vanhantalon ostivat Jaakko Konttilalta vuonna 1887 aluiltaan ristijärveläinen seppä Antti Tolonen ja hänen tyrnäväläinen Elsa vaimonsa.

Tolosseppä oli muuttanut Tyrnävältä – Korvenkylään eli Liminkaan vuonna 1895 noin viidenkymmenen vuoden ikäisenä. Sitä ei toistaiseksi tiedetä, että miksi oli ollut seitsemän vuoden ero Vanhantalon oston ja Tyrnävältä muuton välissä? Vanhantalon aikaisempi omistaja oli ollut syrjäniityn omistajiin kuulunut. Olisiko hän halunnut pitää vielä Vanhaataloa, vaikka oli sen jo myynyt? Olisiko myös siellä ollut eräs Konttilan kesänavetoista?

Korvenkylässä oli oma erikoisuutensa sijaita Limingan, Temmeksen ja Tyrnävän pitäjäin rajoilla. Esimerkiksi Uuteentaloon (2:21) samoille vanhemmille syntyi paljon lapsia pitkälle aikavälille. Anni ja Erkki Junttilan perheen vanhin vuonna 1922 syntynyt Oiva Erkki Iisakki on merkitty syntyneeksi Tyrnävällä. Sitä vastoin Pentti syntyi jatkosodan aikana vuonna 1943 liminkalaisena. Samoin perheen nuorin Liisa syntyi vuonna 1948 liminkalaisena.

Limingan ja Tyrnävän kuntain raja ei ole aina ollut samalla paikalla. Se on vaihtanut paikkaansa aikojen saatossa. Se oli esimerkiksi ollut Uudentalon (2:21) peltosarkojen Haurukylän puoleisella reunalla vanhassa kylätiessä. Korventie oli aikoinaan kuntain rajana Korvessa. Vuoden 2001 kuntaliitoksen jälkeen Korvenkylä on ollut Tyrnävää.

Antti Tolonen oli ollut ammattimainen seppä. Oliko hän tehnyt sepän töitä Tyrnävän kirkolla tai muualla? Ennen oli ollut myös sellaisia käsityöläisiä, jotka kiersivät talosta taloon ja tekivät töitään pysähdyspaikoissaan, maataloissa. Monet räätälit ja suutarit olivat olleet ennen kiertäviä ammattilaisia. Seppiä oli toiminut myös siten, että olivat kiertäneet talosta taloon ja puuhailleet talojen pajoissa oman aikansa.

Sepät olivat olleet kovasti arvostettuja ammattilaisia. He olivat takoneet tuiki tärkeitä viikatteita. Monet heistä olivat kengittäneet hevosia. He olivat myös takoneet juuri sopivat kengät kulloiselle hevoselle. Elämä oli ennen ollut täysin hevosten varassa.

Kun, kiertävä ammattiseppä tuli taloon. Häntä puhuteltiin kunnioittavasti. Hänelle katettiin ruoka kahveineen kamariin ja liinapöydälle. Ei hänen tarvinnut muiden seurassa ruokailla pirtissä – pirtin pöydän ääressä.

Korvenkylän Keskitalossa on vanha paja. Vanhatalo-Niemelässä ei ollut pajaa? Jos, olikin niin, että Keskitalon paja oli joskus siirtynyt sinne oston kautta Tolossepältä?

Noin 52 vuotta Tolosseppää myöhemmin syntynyt Keskitalon isäntä Ahti Pasanen (1897-1970) puuhaili vanhana miehenä pajassaan, lähinnä harrastusmielessä.

Korvenkylän vanhimpien talojen maarekisterinumeron alanumero on kaksi. Sitä voi pitää tänään harvinaisempana. Mutta, kaksi oli Korvenkylän talojen alanumero vielä 1980-luvulla asiakirjoissa ja yleiskartoissa. Alanumerot olivat säilyneet kakkosina, joiksi ne olivat tulleet isonjaon kulkiessa Limingan lakeuden yli 1840 -luvulla.

Vanhatalo eli Niemelä on numeroltaan 2:19: Siellä on asunut Tolosia, Niemelä & Laitisia sekä Vesaloita. Nykyisin Vanhatalo/Niemelän omistaa tyrnäväläinen Jari Tauriainen. Keskitalo on numeroltaan 2:20. Siellä on asunut Pasasia, Pasasten ja Konttiloiden yhteisasumisen jälkeen. Uusitalo on 2:21. Siellä asui Pasasen Iikan ja Hilman sekä heidän nuorimpien lasten jälkeen Junttiloita. Sääskelän numero on 2:22. Siellä oli Jussi ja Anna Tjäderin perheen koti ja se oli joskus erotettu viereisestä Vanhastatalosta. Sääskelän niityn reunassa oli ollut pieni lampi ”Jussinjorpakko”. Se oli kuulunut Leppinevalta alkunsa saavaan lyhyeen Nipsinginojan vesistöön.

Entisen rintamamies Oivan Junttilan (vv.1922-2001) lapsuuskotinsa vierestä vuonna 1947 ostama rintamamiestila Niittylänlisä on numeroltaan 15:16. Se oli lohkaistu Tyrnävänjokivarren Keskikylän Sipolan talon metsäsaran reunasta. Niitylänlisä nimi johtunee siitä, että Oivalla oli varhaisemmin ollut nimissään muutamien hehtaarien Niittylä niminen pelto. Uuden, perustetun rintamamiestilan nimeksi erotuksessa oli tullut Niittylänlisä.

Lähteitä:

http://www.sukujutut.fi/sukuhaku/sukuhak2.asp?kid=346672

Limingan Alatemmeksen Lassila -Ahmala, osaomistaja Antti Juhonpoika Tolonen eli Ahmala, s. 30.1.1845 Ristijärvi, tullut Tyrnävältä 1895. Vaimo Elsa Kristiina Heikintytär Kaakinen, s. 24.11.1849 Tyrnävä. Kaakinen eli Suorsa on Ängeslevän talo N:o 41

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=18515&pnum=3

Ja tässä sama 1910 henkikirjassa. Antilla ja (Elsa) Kristiinalla poika Antti s.1892

https://astia.narc.fi/astiaUi/digiview.php?imageId=21524765&aytun=1962826.KA&j=3

jonka tarkka s-aika lastenkirjassa 8.1.1892

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=18519&pnum=2

FM Mauri Junttila

Tyrnävän Korvenkylä on Tyrnävällä Keskikylän ja Haurukylän välissä. Se muodostuu muutamista taloista. Pientä kylää on sanotaan myös Tyrnävän Korveksi. Kartoissa se on ollut iät ajat Tyrnävän Korvenkylä.

Maastokuvausta

Maasto kylässä on tavanomaista Pohjois-Pohjanmaan tasankoa. Yli-Temmestä vasten sijaitseva Järvikangas metsässä ja monihaarainen Kotakaarto, Kotakangas osittain kyläaavalla sijaitsevina ovat muutamia metrejä ylempänä muuta kylän maastoa. Järvikankaan jatke Korkeakangas/Hannuskangas Tyrnävän Kolmikannan suunnassa on edellisiä korkeampi. Siellä, on jopa kivikauden eränkävijä, metsästäjä-kalastaja voinut rantautua haapiollaan tai ruuhellaan. Korkeuserot kylän peltomaiden kohdalla ovat vain muutamia metrejä. Ne viettävät loivasti pohjoiseen päin. Maapohja on hienoa hiesua, multaa. Savikoita-, muha-, turve- ja kivikkomaitakin on.

Pohjoiseen, Liminkaan ja Tyrnävän Nipsingin suuntaan peltoja on ohi varsinaisen kyläaavan, kylän. Omana kylänään maastossa kulkijalle ja kartasta katsottuna Korvenkylä eroaa erityisesti nauhamaisista pohjalaisista jokivarsikylistä. Niistä, kun ei juuri huomaa, että missä kylä päättyy ja alkaa toinen kylä?

Korvenkylän toisesta päästä Tyrnävän kirkolle on noin seitsemän kilometriä ja toisesta päästä noin kolme kilometriä. Kylä on suoperäisten ja korpimaisten metsien reunustama kolmisen kilometria pitkä ja noin kilometrin leveä peltoaukeama.

Joskus, ammoisina aikoina Korvenkylän sijoilla oli kasvanut suurta metsää. Pelloilta on löytynyt vielä nykyisinkin ”kantenaan” suuria lahoavien havu – ja lehtipuiden runkoja, liekoja kantoineen. Ikivanhoista ajoista ei ole tietoa, että tuhoutuivatko kyseiset metsät Pohjois – Pohjanmaalle tyypillisen soistumisen myötä, vai olisiko metsäpalo jouduttanut tai aloittanut prosessin? Mutta, hyvin vanha asia kyseinen tapahtuma on ollut. Pystyyn kuolleiden, kaatuneitten suurten puiden peittyminen varvikkoisen kunttakerroksen alle muhaan, turpeeseen ja multaan on vaatinut hyvin paljon aikaa, satoja, ehkä tuhansia vuosia?

Eräs kyläläistarinoista kertoo, että muuan metsäpalo oli riehunut Järvikankaalla ja Kotakaarrolla/Kotakankaalla suunnilleen 1800 – luvun puolivälissä. Se oli nähtävästi ollut ennen vuosien 1865-1867 ns. suuria nälkävuosia tai niiden aikana? Palo oli ollut tuhoisa tuhoten tyystin metsät kyseisiltä kankailta. Tarinoitten mukaan metsäpalo oli polttanut kyseiset metsät eräänä poikkeuksellisen kuivana syksynä – lokakuussa.

Kuntien rajamailla

Vielä muutama vuosi sitten Korvenkylä oli ollut Limingan, Tyrnävän sekä pienessä määrin myös entisen Temmeksen alueita. Se oli ollut niiden rajamaita. Vuoden 2001 kuntaliitoksen jälkeen se on ollut Tyrnävää.

Vanhempaan aikaan oli välillä ollut epäselvyyksiä siitä, mihin kuntaan kukin kuului? Esimerkiksi Korvenkylän Uudessatalossa (n:o 2:21) 1920 – luvulla syntyneitä lapsia on merkitty syntyneiksi Tyrnävällä ja 1930 – 1940 – luvuilla syntyneet on merkitty syntyneiksi Limingassa. Siihen saattoi vaikuttaa se, että vanhaan aikaan Tyrnävän ja Limingan kuntain raja Korvenkylässä oli kulkenut Uudentalon sarkojen, peltolohkon Haurukylän puoleista reunaa. Myöhemmin kuntain raja alkoi kulkea nykyistä Korventietä myöten. Se oli siinä suureen vuoden 2001 kuntaliitokseen saakka. Eräässä Korvenkylän talossa (Niittylänlisä 15:16) pihapiirin rakennuksia sijaitsi eri kunnissa aina suureen kuntain liitosremonttiin saakka.

Erikoisuutensa oli korvenkyläläisille ollut kuntain rajoilla eläminen. Mutta, vaivansa siitä oli ollut esimerkiksi verotuksessa, kun maita oli ollut eri kunnissa. Esimerkiksi kerrattain korvenkyläläisen mökinmiehen Yrjö Erkki Junttilan luo olivat tulleet samanaikaisesti ulosottomiehet Limingasta, Temmekseltä ja Tyrnävältä. He olivat tulleet perimään pakkoperintään laitettuja kuntien ennakkoveroja. Vain, vaivoin Erkki oli saanut pidettyä vanhan heikkokuntoisen polkupyöränsä, jota ulosottomiehet olivat mielineet. Hän oli juuri silloin ollut lähdössä Haukiputaalle kanavankaivuutöihin. Erkki oli ollut lähdössä tienesteihin hankkiakseen ruokaa itselleen ja lapsilaumalleen.

Multainen vanha Korven kylätie ja nykyinen hyväkuntoinen Korventie ovat toimineet Tyrnävän ja Limingan kuntien rajana. Kylässä eli sekä tyrnäväläisiä että liminkalasia. Tyrnävän kirkonkylä oli lähes vieressä. Limingan kirkonkylä oli hyvin kaukana korvenkyläläisille. Suurin osa Korvenkylän asukkaista kuului Liminkaan.

Korvenkyläläiset kävivät, käyvät kauppaostoksillaan enimmäkseen Tyrnävällä. He kävivät, käyvät sunnuntaikirkossa pääosin Tyrnävän kirkossa ja seuroissa Tyrnävän rauhanyhdistyksellä. Ennen vanhaan he olivat käyneet sunnuntaikirkossa myös Temmeksellä sekä seuroissakin. Kuolleet korvenkyläläiset ovat haudattu Tyrnävän hautausmaalle.

Suojeluskuntien aikana (vv.1918-1944) Tyrnävän Korvenkylä oli ollut entisen Temmeksen suojeluskunnan aluetta. Esimerkiksi entisen Temmeksen sk:n sotilapojat, veljekset Kalervo (1927-2014) ja Mauno (1930-1976) Junttila sekä naapuri lähes samanikäinen serkkupoika Alpo Pasanen kulkivat suojeluskunnan harjoituksissa Temmeksellä. Samoin, siellä kulkivat myös suojeluskuntalaiset Oiva Junttila (1922-2001), Pauli Vesala ja Toivo Ylitalo. Jatkosodan häviömme myötä lakkautettu Temmeksen suojeluskunta oli ollut alkujaan Oulun suojeluskuntapiiriin kuuluva. Talvisodan uusien sk järjestelyjen jälkeen se kuului Raahen suojeluskuntapiiriin.

Kansakoulunsa Limingassa henkikirjoilla olleet kävivät Temmeksen Haurukylässä. Ja, he ostivat karkkinsa sekä lakritsinsa koulun viereisestä pienestä SOK:laisesta kylämyymälästä. Keskikoulunsa he kävivät Tyrnävällä tai Limingassa eräät Muhoksella. Limingassa henkikirjoilla olleet kävivät aikoinaan äänestämässä Ala-Temmeksen kansakoululla. Tyrnävällä henkikirjoilla olleet korvenkyläläiset kävivät kansakoulunsa Tyrnävän Keskikylässä ja äänestivät Tyrnävällä. Uudenmalle ajalle kaikki Korvenkylän koululaislapset on kuljetettu koulukyydeillä Tyrnävän kirkonkylän peruskouluun.

Kylässä on asuttu kauan

Perimätiedot kertoivat, että kylän toisessa päässä monihaaraisella, muutamia metrejä muuta kylän maastoa ylempänä sijaitsevalla Kotakankaalla, Kotakaarrolla oli ollut isonvihan (vv. 1714 – 1721) aikaista asutusta kodan tai piilopirtin muodossa. Kangasmaasto on ehkä saanut nimensäkin isoavihaa pakoilleitten piilopaikoista asumuksista – kodista. Toisaalta navetan yhteydessä sijaitsevaa kiinteää karjakeittiöä tai siihen verrattavaa erillistä, navetan vierellä sijainnutta karjakeittiörakennelmaa on Tyrnävän seudulla sanottu myös kodaksi.

Ruotsin ja Venäjän välillä käytyyn, kestoltaan pitkään Suureen Pohjan sotaan (vv. 1700-1721) oli osana kuulunut isoviha (vv.1714-1721). Se oli kohdellut kaltoin emäpitäjä Liminkaan kuuluneita Tyrnävää ja Temmestä. Asutus oli hävitetty noilta seuduilta kokonaan. Ihmiset oli surmattu. Monia oli viety vangeiksi Venäjälle. Isonvihan, Venäjälle vangeiksivientitarinoihin liittyy esimerkiksi kuuluisa Sakari Topeliuksen (vv. 1818-1898) “Koivu ja Tähti” – satu. Joissakin yhteyksissä sadun alkuperän sanotaan löytyvän Muhokselta.

Isonvihan aikaan Limingassa kirkkoherrana toiminut Kristian Gisselkors oli laatinut Ruotsista pakomatkaltaan palattuaan tilastoja isonvihan menetyksistä Limingassa. Surmattuja oli ollut paljon. Paljon oli viety sieltä vangiksi Venäjälle.

Merkittävä osa vakituisen asumisen myötä myöhemmin Korvenkylän nimen saanutta maapohjaa oli varhaisemmin ollut Tyrnävän Konttilan talon syrjäniittyä. Konttilan nautintaoikeudet Korven alueeseen saattoivat olla ikiaikaista perua? Kylän asumiseen sekä asuttamiseen liittyvästä tiedetään esimerkiksi erään isojakolitteran mukaan (v.1840), että myöhemmin Korvenkylän muodostaneet maat oli lohkottu 1830 – 1840 luvuilla alatemmesläisestä noin 4,7 manttaalin Lassila-Ahmala suurtilasta.

Lohkominen liittyy Tyrnävän Konttilaan 1830-1840-luvuilla Pudasjärveltä Räisäsinä ja Oulujoelta Matti Vauhkolana muuttaneisiin ihmisiin. Silloin, oli ollut myös noiden kahden suvun yhtymistä avioliiton myötä. He alkoivat elää muuttonsa jälkeen Konttilassa talon nimen mukaan muutetulla sukunimellään. He olivat ostaneet Korven sivuniityn alatemesläisestä suurtilasta nimeltään Lassila-Ahmala.

Kesänavetoista

Konttiloiden Korven syrjäniityllä laidunnettiin kesäisin talon karjaa. Karjaa varten oli rakennettu kesänavetoita pihapiireineen. Niitä oli kyläläistarinoiden mukaan sijainnut esimerkiksi Keskitalon (2:20) paikalla Kotakankaan eräällä sivuhaaralla. Korven ”Ylikylässä” sijaitseva Keskitalo sijaitsee muutaman metrin muuta maastoa ylempänä ja siellä on aina ollut karjanhoidolle ja karjanhoitajille tärkeitä hyviä kaivoja, siis sopiva paikka kesänavetan paikaksi. Läheisyydessä sijaitsi Nipsinginojan vesistöön kuulunut pieni lampi nimeltään ”Jussinjorpakko”. Sitä kookkaampi Leppijärvikään ei ollut kovin kaukana sieltä. Keskitalon maat sekä alkujaan myös Konttilaan kuuluneen Vanhantalon (nyk. Niemelä) maat yltävät Leppijärveen. Niillä oli ennen ollut käytössään reheviä Leppijärven rantaniittyjä.

Vaihtoehtoisia kesänavetan paikkoja

Oliko Keskitalo ollut ainoa Konttilan kesänavetan paikka? Erään tarinan mukaan Konttilan, Korven syrjäniityn ihmiset olivat katselleet suunnilleen ns. suurten nälkävuosien aikoihin (vv. 1865-1867) tapahtuneen metsäpalon jälkeen karjamajansa pirtin ikkunasta Leppijärvelle. Katselu sinne olisi puuttoman maaastonsa puolesta käynyt hyvin Korven ”Ylikylän” Keskitalon karjamajapirtin ikkunasta.

Muitakin hyviä kesänavetan paikkoja Keskitalon majan lisäksi, voidaan nähdä olleen Konttilan Korven syrjäniityllä. Käypä, ehkä jopa parempi kesänavetan paikaksi olisi voinut olla ”Ylikylän” Kotakankaan, Kotakaarron samalla haaralla Keskitalon kanssa sijaitseva Vanhatalo (nyk. Niemelä rek n:o 2:19). Vanhantalon pihapiiri on myös muuta Korvenkylän maastoa ylempänä ja talon pihan rajalla oli ennen vanhaan ollut ”Jussin jorpakko” niminen pieni lampi. Sitä oli jäljellä vielä 1950 – luvun alussa läheisen Sääskelän niityn Temmeksen puoleisessa päässä ennen Nipsinginojan kanavointia. Korvenkylän lapsia kulki vielä 1950 luvun alussa uimassa siellä.

Vanhantalon maapohjan (maarek n:o 2:19) oli vuonna 1887 myynyt Tolosille muuan Tyrnävän Konttilan, Korven syrjämaiden omistajiin kuulunut Jaakko Konttila. Silloiset, myöhemmän Korvenkylän vanhimman talon, Vanhantalon ostajat, uudet isännät olivat olleet Kainuusta, Ristijärveltä lähtöisin ollut seppä Antti Tolonen sekä hänen tyrnäväläissyntyinen Elsa os. Suorsa puolisonsa.

Vanhastatalosta Haurukylään päin oli Konttilasta erottamattomalla kangaspohjaisella metsäniityllä Juho ja Kaisa Marttilan metsämökki. Sekin olisi voinut toimia Konttilan kesänavetan paikkana. Alue oli ennen ollut suuria kuusia kasvanutta korpea ja kasvultaan hyvää luonnoniittyä. Marttilan metsämökillä kulki pieni puro pihan kautta pihasaunan nurkalta. Marttilan metsämökki pienine peltoineen oli ollut koko elinkaarensa ajan Konttilasta erottamaton niitty.

Kotakankaalla, Kotakaarrolla Vanhantalon maiden sisällä oleva Sääskelän niitty (rek. numero 2:22, omistajat Johan ja Anna Tjäder) olisi voinut toimia myös Konttilan kesänavetan paikkana. Olihan esimerkiksi kyseisen niityn kulmalla vielä 1950 – luvun alussa pieni uimakelpoinen ”Jussin jorpakko”, joka oli Nipsinginojan latvavesistöä.

Uudentalon (2:21) pihapiirissä olisi myös ollut kuivaa hietamaata kesänavetan ja karjamajapirtin pohjaksi. Sekin maa-alue kuului osana Konttilan syrjäniittyyn. Samoin Konttilan kesänavetan paikaksi sopiva alue olisi voinut olla Kotakankaalla sijaitseva Niittylänlisä (15:16). Se sijaitsee myös muutaman metrin ylempänä muuta kylän maastoa. Sieltä meni ennen pieniä Kotakankaan hietakangasta myötäileviä polkuja Leppijärven Järvikankaan alajuoksun pienille lammille, poukamille. Nuo alueet olisivat olleet käypiä myös isonvihan ajan (vv.1714-1721) venäläisiltä sotilailta piilopirteissään, kömmänöissään, turpas-, risukodissaan,- majoissaan piileskeleville sotapakolaisille. Kyseiset maapohjat olivat ennen olleet osa Tyrnävän Keskikylän suurta Sipolan taloa.

Korvenkylässä oli hoidettu ja laidunnettu kesänavetoiden aikaan Konttilan lypsylehmiä ja myös hevosia. Maidosta he olivat ennen vanhaan sekä maataloissa että kesäisin asuttavilla syrjäniityillä kirnunneet voita ja valmistaneet pohjoispohjalaisia leipäjuustoja. Noita tuotteitaan he olivat vieneet esimerkiksi Oulun torilla myytäviksi. Ehkä, he olivat itsekin myyneet niitä siellä?

Lihaa, munia, halkoja, heinää, olkea, kauraa, perunoita jne. Niitä olivat ennen vanhaan niiden tuottajat vieneet Ouluun ja Oulun torille muutettavaksi rahaksi. Tyrnävän osuusmeijeri oli aloittanut juustonvalmistajana vuonna 1906. Se alkoi ostaa lähiseutujen maidot ja jalosti niitä juustomeijerinsä juustoiksi.

Korvenkylän vanhimmat talot

Ei ole vielä osoitettu, että asuttiinko ympärivuotisesti Korvenkylän nimen saaneessa pienssä kylässä, entisellä Konttilan syrjäniityllä ensin Keskitalossa tai Vanhatalossa vai jossain muualla Korven ”Ylikylän” Kotakankaan, Kotakaarron alueen talossa?

Korvenkylän vanhimpien talojen maarekisterinumeron kantaluku on kaikilla numero kaksi. Yläluku luonnollisesti on kaikilla taloilla eri. Esimerkiksi Vanhatalon eli Niemelän maarekisteri n:o on 2:19, Keskitalon se on 2:20, Uudentalon n:o oli 2:21. Sääskelän numero on 2:22. Seuraavina alaluvusta 2 oli lohkottu Annala ja Alatalo (2:56, 2:58). Ne olivat lohkottu varhaisemmin Konttilaan kuuluneesta Keskitalosta. Maarekisterinumeron yläluku voi myös merkitä sitä, missä järjestyksessä maat ovat erotettu – ensin Konttilasta ja sitten Keskitalosta.

Kyläläistarinoiden mukaan ympärivuotinen asuminen Konttilan Korven syrjäniityllä ajoittuu vuosille 1887 – 1894. Toloset erottivat Vanhantalon talonsa Konttilasta vuonna 1887. Antti Tolonen ja hänen Elsa os. Suorsa puolisonsa muuttivat eräiden luotettavien tietojen mukaan Korvenkylän Vanhaantaloonsa vuonna 1895. Saattoivat samalle kesälle muuttaa vakituisiksi asukkaiksi Korpeen myös heidän naapurinsa Keskitalon uudet asukkaat: Iikka Pasanen ja hänen Hilma os. Konttila puolisonsa. Heillä oli ollut mukanaan vuonna 1888 syntynyt Jaakko ja vuonna 1894 syntynyt Armas pienokainen. Keskitalon uuteen karjamajan sijoille rakennettuun kahden perheen asuintaloon muutti myös Hilma emännän lähisukua – Konttiloita.

Toden tuntuista on sekin, että Korvenkylän ”Ylikylän” talojen sijoilla oli asustellut Konttiloita jo varhemmin kauan ennen Pasasia ja Tolosia. Ties, jo kuinka kauan oli siellä asuttu kesänavetoiden pirteissä myös talvisin? He olivat esimerkiksi pitäneet silmällä Konttiloiden omaisuuksia. Talvisin kesänavettapirtien asukkaat olivat esimerkiksi hakanneet polttopuita, metsästäneet ja kalastaneet. Ehkä ”kopistelleet”, kunnostaneet kesänavettakartanoita, – pihojaan?

Iikka ja Hilma Pasanen sekä Konttilat rakensivat yhdessä Keskitaloon uudet kookkaat rakennukset entisen vaatimattoman karjamajan tilalle. Heidän sukulinjansa Ahti Pasanen (vv. 1897-1970) muisteli taannoin Hilma Margareta äitinsä enon, Matti Konttilan olleen Keskitalon ensimmäisen omistajan. Hän oli sittemmin myynyt talonsa Konttilan vävylle Iikka Pasaselle.

Myöhemmin, vakituisen, ympärivuotisen asumisen ja elämisen jatkuttua Korvesssa, Keskitalosta erotettiin kolmen talon maat erottamisjärjestyksessä: Uusitalo, Annala ja Alatalo. Iikka Pasanen rakensi niihin pihapiirit rakennuksineen itselleen, vaimolleen sekä nuorimmille lapsilleen. Sittemmin talot siirtyivät lapsille heidän avioituessaan. Kun, Iikka Pasanen siirtyi perheineen lähinaapuriin Uuteentaloon, niin Keskitalo siirtyi siirtyi hänen poikiensa: Jaakko, Armas ja Ahti Pasasen hallintaan, omistukseen ja viljeltäväksi.

Onko Keskitalo (2:20) kuitenkin kylän vanhin asuttu talo? Siitä ei ole käytettävissä esimerkiksi kauppakirjatietoa, mutta aina siellä on asunut Pasasia ja omistajat olleet Pasasia – Konttiloiden jälkeen. Keskitalon asuinrakennus oli Konttiloiden ja Pasasten yhteisasumisen aikana ollut kookas, vinkkelirakennus. Vinkkeliosa purettiin myöhemmin Pasasen Iikan itselleen, vaimolleen ja nuorimmille lapsilleen tehdyn Uudentalon nimen saaneen maatalon rakentamiseen. Purettaessa vinkkeli pois, rakennuksen päätyyn syntynyt reikä oli peitetty laudoituksella. Sitä he sanoivat ”lautapääksi”. Nykyisin Keskitalo on ollut Ahti Pasasen sukua olevien kesämökkinä ja peltomaat ovat naapurin isännällä Jari Tauriaisella.

Keskitalon nimeä voi pohtia esimerkiksi siltä osin, että mikä on talon nimen alkuperä, nimen ja tausta? Ehkä se ei sijainnut perustamisensa aikoihin talojen eikä kylänkään keskellä? Tai, jos se olikin oikeasti ollut Korvenkylän vanhimman talon Vanhantalon ja läheisten, viereisten X – nimisten karjamajojen välissä?

Korvenkylän asukkaista

Keskitalon Haurukylän puoleista naapuria Vanhaataloa (myöh. Niemelä) asuivat Tolosten jälkeen yhteisomistuksessa tyrnäväläiset Jussi Laitinen ja Jussi Niemelä. Heiltä talo siirtyi II maailmansodan aikoihin tyrnäväläiselle Ahti Vesalalle. Hän muutti sinne Tyrnävän kylän Kankaalasta. Sitten taloa isännöi ja viljeli hänen poikansa Veikko Vesala (vv.1920-2005) eläkeikäänsä saakka. Nykyisin sitä sekä muitakin Korvenkylän ”Ylikylän” peltomaita isännöi tyrnäväläinen Jari Tauriainen.

Kylän syntyaikoina siellä asuivat myös Juho ja Anna Tjäder perheineen Vanhantalon maiden sisällä olevalla Sääskelän (2:22) niityllään. Tyrnävän kirkonkylän Konttilasta erottamattomalla metsäniityllä, alatemmesläisen kuntainliiton omistaman Marttilan metsäsaran sisällä, asuivat Juho ja Kaisa Marttila perheineen. Hekin olivat asuneet metsämökissään jo kauan sitten.

Lähes samoille seuduille, mutta kyläaavalle rakensi talonsa eräs mies sukunimeltään Kaikkonen. Tämäkin maa-alue oli ollut alkujaan Konttilan syrjäniittyä. Sitten, myöhemmin maakauppojen jälkeen, se oli nähtävästi ensin ollut osa viereistä Vanhaataloa (Niemelä), mistä se oli erotettu Kaikkoselle. Uudistalon nimeksi tuli Kaikkonen.

Korvenkylän, Tyrnävän kirkonkylän puoleisessa päässä asui niityllään tyrnäväläinen Keefas Keränen perheineen. Lähellä niitä seutuja, Korvenkylän ”Alakylässä”, Tyrnävän kunnan puolella, asuivat myös alkujaan alatemmesläiset Toivo ja Hilda Ylitalo. He muuttivat Tyrnävän Korvenkylän syrjäniitylleen, Nipsinginojan varren pienen poukaman rannan niittysaunaan 1930 – luvun pula – ajan seurauksena.

Sittemmin, tätä Uutela nimen saanutta taloa alkoi asua Alpo Pasanen perheineen. Hän rakensi sinne pihapiirin uudelleen. Tyrnäväläisenä taloaan asunut Alpo Pasanen oli ollut Iikka Pasasen pojanpoika. Korvenkylän, Keskikylän reunalla, metsäniityllä, luonnonvaraisen Leppiojan varrella, erään kalaisan, nätin ”poukaman”, pienen lammen rannalla asuivat aikoinaan tyrnäväläiset Oskari ja Anna Katajamaa perheineen. Alue oli nimeltään Tunkionhaka. Se lienee ollut aluiltaan Keskikylän, Tyrnävänjokivarren suuren Tungion talon eräs sivuniitty?

Ajan myötä Korvenkylän mökkien ja talojen määrät lisääntyivät. Kylässä arvellaan olleen mökkejä, torppiakin muutamilla naapurikylien talojen monilla niittypalstoilla sekä myös muutamilla itsellisillä mökkiläisillä, omilla tonteillaan. Kaikkia, aikoinaan Korvenkylässä asuneita ei enää muisteta eikä tiedetä heitä edes siellä asuneiksi.

Korvenkylä oli asukasmäärältään suurimmmillaan pian jatkosodan jälkeen. Kylään muutti Suomen viime sotien jälkeen esimerkiksi kolme sotaevakkoperhettä. Niinä aikoina Korvenkylässä asuttiin yli kymmenessä talossa. Kylän perheissä oli ollut kohtalaisesti lapsia. Osa perheistä oli ollut suurperheitä. Väkirikkaimpina aikoina he olivat suunnitelleet oman kyläkoulun perustamista.

Suomen käymien viime sotien aikoihin sinne muuttivat Lauri ja Aino Alasaarela os. Kytönen Vanhantalon/Niemelän viereiselle ostomaalleen, Takataloon. Lauri oli ollut alkujaan Iin Olhavasta ja Aino Tyrnävän Keskikylästä. Alkuperäisen Korven Kaikkosen sukuun kuuluneet Toivo ja Ida Kaikkonen rakensivat sotien jälkeen itselleen Perälä nimisen rintamamies-/uudistilan kylän Keskikylän puoleiselle laidalle. He elivät siellä tyrnäväläisinä. Perälän talon maapohja oli ollut alkujaan keskikyläläisen “Ison – Koivikon” syrjäniittyjä, metsämaita.

Korvenkylän alkuperäinen Kaikkosen talo siirtyi viime sotien jälkeen Kuusamon Tavajärven, menetetyiltä alueilta muuttaneille sotapakolaisille Ida ja Veijo Tauriaiselle (äiti ja poika).

Myöhemmin, 1960 – luvulla Lauri Alasaarela myi Korven Takatalon pihapiirinsä lisämaaksi lähinaapurilleen Veikko Vesalalle. Lauri Alasaarela osti Tauriaisilta rajanaapurinsa Kaikkosen. Tauriaiset muuttivat Keskikylään, Tyrnävänjoen törmälle entisen keskikyläläisen mahtitalo Sipolan maalle. Alasaarelat rakensivat Kaikkosen paikalle kaikki rakennukset uudelleen. Korvenkylän Kaikkonen on heidän jälkeensä ollut tyrnäväläisen Matti Kallisen isännöimä.

Suomen viime sotien jälkeen uusia asukkaita, sotaevakoita tuli keskellä Korvenkylää sijaitsevaan Annalaan. He tulivat Karjalasta, Lumivaarasta, keskisuomalaisen Multian kunnan kautta. He olivat Jaakko Lääperi ja Elviira Lääperi os. Ahokas, Aulis ja Väinö nimisine poikineen. Annalaan muutti heidän mukana myös emännän veli, vanhapoika Eemeli Ahokas. Annalaa oli asunut varhaisemmin kylän alkuperäistä Pasasen sukua ollut Armas Pasanen perheineen ja ehkä jonkin aikaa myös Toivo Ylitalo vaimoineen.

Heidän lähinaapuriin, Alataloon muuttivat Sortavalan maalaiskunnasta kotoisin olleet sotaevakot Juho ja Kaisa Tolvanen tyttöineen ja poikineen. Heidän perheeseensä oli kuulunut myös Juho isännän isä Mikko Tolvanen, iäkäs karjalaismies. Taloa olivat aikaisemmin asuneet Otto Keränen ja Aino Keränen os. Pasanen.

Läheisyyden Syrjälän mökin oli rakentanut ennen kuolemaansa, vuonna 1933 kuollut Korvenkylän perustaja, ”Korven Iikka”, Iikka Pasanen mummonmökiksi itselleen ja vaimolleen. Pasasen Iikan leskeksi jäänyt Hilma puoliso muutti myöhemmin Keskitaloon Ahti poikansa luo. Hän tarvitsi leskimiehenä, pienten lasten kanssa eläessään naisapua Keskitalossa. Syrjälän mökki siirtyi aikanaan Ahdille (vv.1897-1970). Mökkiä asui vuokralla Aino Keränen os. Pasanen perheineen ja pellot viljeli Ahti Pasanen. Mökkiä ei ole enää ja maat siirtyivät myöhemmin myynnin kautta keskikyläläiselle Sulo Keräselle.

Keskikylän puoleisella laidalla kylää, joka on aina ollut Tyrnävää, kyläaavalla on asunut jo pitempään tyrnäväläisen Olli Laukan sukua Marttila nimisessä talossa. Laukan sukua asuu edelleen taloaan. Laukka Ollin Tauno poika rakensi maalleen komean valkotiilisen asuintalon 1970-luvun aluilla.

Samoilla sijoilla asui II maailmansodassa kaatunut Kalle Marttila, Tyyne puolisonsa ja lastensa kanssa. Olli Laukka osti leskeltä heidän maapaikkansa ja kokonaisuuden nimeksi tuli Marttila. Etäämmällä Keskikylän puoleisella Korvenkylän laidalla Leppiojankanavan takana on Juholan pientila. Se oli aikoinaan ollut Aino Keräsen os. Pasasen omistama. Se on ollut jo kauan hänen lastensa ja lastenlastensa kesämökkinä. Mökkiä asui aikoinaan sodassa kaatunut Jaakko Hauru. Aino Keränen os. Pasanen osti nähtävästi pientilan hänen leskeltään.

Keskitalosta lohkaistua, vuonna 1915 rakennettua Uuttataloa (2:21) asuivat ensin Iikka Pasanen ja hänen puolisonsa Hilma Pasanen os. Konttila kahden nuorimman lapsensa kanssa. Seuravaksi kyseistä taloa asuivat syntyjään ylitemmesläinen Yrjö Erkki Junttila (vv. 1900-1952) ja korvenkyläläinen Anna [Anni] Elina Junttila (vv. 1900-1989) os. Pasanen lapsineen.

Korventien päässä sijaitseva Niittylänlisä (15:16) on ostettu ja erotettu vuonna 1947 keskikyläläisestä Sipolasta sodassa olleelle Oiva Junttilalle rintamamiestilaksi. Oiva ei asunut siellä koskaan, vaan hän asui viereisessä Uudessatalossa, kotonaan. Oiva muutti vuonna 1958 pois maanviljelijän töistään Ouluun. Myöhempää Uudentalon väkeä muutti Niittylänlisään syksyllä 1968. Niittylänlisässä oli johonkin aikaan ollut peltoa noin 36 hehtaaria, vuokramaita, lehmiä sekä mullukoita.

Korvenkylän ensimmäisen traktorin oli hankkinut Erkki Junttila keväällä 1952. Se oli ollut harmaa petrooli Ferguson (T20). Traktorin ostamiseen piti olla lääninhallituksen myöntämä ostolupa, silloisen Suomen valtion määräämän valuuttasäännöstelyn takia. Ostolupa, uudelle Fergulle oli saatu Lapin sodassa jalkansa menettäneelle Oivalle.

Petrooli Fergusonilla oli ajettu useina vuosina korvenkyläläisten maidot Keskikylään maantien varteen, Lauri Keräsen talon luo. Myöhemmin, uuden uutukaisen kylätien, Korventien varren maitoja oli ajettu tien toiseen päähän kirkonkylään Pisilän talon luo. Seuraavasta Korventien varren kylästä, Uutisenkylästä oli myös tullut maidonlähettäjäasiakkaita Oulun Valiolle. Oiva Junttilan traktorimaidonkuljetus päätepisteestä maidot kuljetettiin kuorma-autoilla edelleen Ouluun. Naapurien pelloilla Oivan petrooli Ferguson oli myös ollut monet kerrat maataloustöissä sekä syksyisin puintitöissä.

Korvenkylän perustaja ja hänen sukuaan

Tyrnävän kirkonkylässä syntynyt, nähtävästi Korvenkylän ensimmäinen vakituinen asukas ”Korvenkylän perustaja” Iikka Pasanen (vv.1865-1933) oli jäänyt täysorvoksi noin kaksivuotiaana vuosien 1865-1867 ns. suurten nälkävuosien aikaan.

Hänen isänsä, äitinsä sekä häntä hiukan vanhemmat sisko ja veli olivat menehtyneet Limingan köyhäinhuoneella nälkään sekä niistä johtuviin tauteihin, lähes samoille päiville. Noin kaksivuotias, täysorpo Iikka Pasanen oli annettu kasvatiksi eräälle tyrnäväläiselle Johan Ylitalolle vuonna 1867.

Saattaa olla, ettei orpopoika ”Pasa Iikalla” ollut lähisukua Tyrnävällä? Siellä voi kylläkin sanoa aina asuneen ja eläneen Pasasia. Heissä on ollut sekä talokas Pasasia että talottomia Pasasia. Esimerkiksi kaukaisella 1600 – luvulla Tyrnävän kylässä oli ollut Pasanen niminen maakirjatalo. Pienen matkaa Tyrnävän kylästä Alatemmekselle päin on edelleen Pasanen niminen pieni maapala. Se liittyy orpopoika ”Pasa Iikan” vanhempiin. Tyrnävän talokas Pasaset eivät ole nähtävästi olleet sukua tarinani orpopoika Iikka Pasaselle (vv.1865-1933).

Vartuttuaan Iikka oli alkanut kiertää renkinä Tyrnävän taloissa. Hän oli kulkeutunut Konttilaan rengiksi. Avioiduttuaan talon Hilma tyttären (vv.1871-1951) kanssa hänestä oli tullut maanviljelijä. Hän oli ensin asustellut useita vuosia vävynä Konttilassa. He alkoivat Hilman kanssa haluta omaa. Mahdollisuudet omaan taloiluun tulivat heille muutettuaan uudisasukkaiksi Konttilan syrjäniitylle. Iikka Pasanen oli nuorempana tehnyt maanviljelijän töiden lisäksi myös hevos- ja lehmäkauppaa.

Pasasen Iikan Armas poika (vv.1894-1937) oli ollut paikkakunnalla tunnettu selvännäkijä ”Tyrnävän Peilipoika”. Hänen näkijänlahjansa olivat tulleet ilmi lapsena viattoman ”Uudenvuoden Onnenpeiliin” katsomisen myötä. Armas alkoi puuhailla selvännäkijänä vasta aikuisena. Hän oli esimerkiksi jossakin näyssään nähnyt kylän toisessa päässä tai etäämpänä paljon valoja. Olisiko näky enteillyt Tyrnävän Siemenperunakeskuksen suuria kasvihuoneita, Tyrnävän Nipsingin teollisuuskylää, vai uudempien aikojen runsasvaloista Oulua tai sota-aikojen pommituksia Oulussa?

Selvännäkijä Armas Pasasesta liikkuu edelleen tarinoita. Uudemmalle ajalle hän on saanut kirkonkylään nimikkotien – Peilipojantie. Armaan ”Ihmepeili” oli jo vuosikymmeniä sitten Tyrnävän kotiseutumuseossa, lainajyvämakasiinissa. Tyrnävän Peilipojasta on tehty kandinaattitutkielma Oulun yliopistoon (tutkija Tiina Mattila). Syntyjään tyrnäväläinen kirjailija, runoilija Väinö Kirstinä keräsi Helsingin yliopiston opiskeluaikanaan tarina-/perinnetietoja Tyrnävän Peilipojasta 1960 – luvun alussa.

Iikka ja Hilma Pasasen ensimmäinen lapsi, Matti oli kuollut vauvana. Heidän vuonna 1888 syntynyt Jaakko oli osallistunut Suomen vuoden 1918 sodassa tyrnäväläisten suojeluskuntalaisten joukoissa Oulun valtaukseen. Jaakko oli aikoinaan harjoittanut autoilijan sekä maanviljelijän ammattia Tyrnävällä, Korventien varren Väinö Karhun talon paikalla. Myöhemmin Jaakko muutti Ouluun. Hän asui perheineen Heinäpäässä ja työskenteli Oulun Valiolla automiehenä, vanhana miehenä yövartijana.

Tässä yhteydessä voinee mainita myös Pasasen Iikan lapsenlapsen vuonna 1912 syntyneen Hilman. Hän kuoli syksyllä 2014. Hän oli elänyt 102 vuotiaana Tyrnävän vanhimpana asukkaana. Hilma oli ollut aikoinaan Tyrnävän lottia. Hänen 10.3.1940 Säkkijärvellä kaatunut autosotamies veikka Toivo Pasanen oli ollut Tyrnävän sklaisia.

Sota-ajan muistoja

Korvenkylästäkin joutuivat talvi-, jatko- ja Lapin sotiin. Esimerkiksi Jaakko Hauru ja Kalle Marttila kaatuivat. Yrjö Erkki Junttila haavoittui ”läpiammuttuna” Kiestingissä kesällä 1942. Haavoituttuaan hänet vapautettiin ainiaaksi sotapalveluksesta. Hän oli joutunut silloin tällöin käymään työvelvollisena purkamassa/lastaamassa aseveljien, waffenbrudereitten, sakujen, sakemannien laivojen lasteja Oulun Toppilan satamassa esimerkiksi vuonna 1927 syntyneen, ikänsä puolesta työvelvollisen Kalervo poikansa kanssa.

Se oli ollut hyväpalkkaista työtä ja sakuilla, sakemanneilla oli esimerkiksi ollut kaakaota, kahvia, suklaata, säilykkeitä, erinomaista Pervitin särkylääkettä ja hyviä viinaksia. Voi oli ollut hyvä vaihdon väline sakujen kanssa, jos sitä sattui olemaan. Saksalaiset olivat antaneet välillä Kalervolle ja Erkille kankaisen nisujauhopussin räiskäleiden paistoa varten. Esimerkiksi Kalervolle oli pula-aikana räätälöity pusero kankaisesta nisujauhosäkistä. Se oli vain värjätty ennen puserokäyttöä. He olivat olleet kortteeria eräällä oululaisella ”Särki-Jampulla”. Heidän mukanaan oli ollut myös Kalervon serkku, Temmeksen sk:n sotilaspoikatyövelvollinen Alpo Pasanen.

Korvenkyläläiset Oiva Junttila ja Iikka Tjäder menettivät molemmat vasemman jalkansa sodassa. Iikka Tjäder oli ollut urhoollinen, reipas sotasankari ja hän oli saanut useita aliupseeriylennyksiä sekä kunniamerkkejä. Hänen sotansa päättyi jatkosodan alkuvuosina haavoittumiseen – vasemman jalan menettämiseen.

Oiva Junttilalla oli ollut seikkailua haavoituttuaan. Hän oli joutunut pian Tornion valtauksen jälkeen erääseen sotilasosastoon Tornion Alavojakkalaan pysäyttämään saksalaisten sotilaiden pakenemista pohjoiseen. Oiva oli ollut hyppäämässä vesiojan yli, kun saksalaisten konekiväärin räjähtävä luoti oli osunut hänen vasempaan reiteensä. Hän oli pudonnut päistikkaa hyhmäiseen veteen. Siitä hiukan toivuttuaan ja ojassa sakujen luodeilta katveessa ollessaan, hän oli alkanut antaan ensiapua rikkiammutulle jalalleen. Repusta oli löytynyt jotain ja lopuksi hän oli viillellyt puukolla reppunsa sitomistarpeiksi.

Vasta pimeän tultua saivat aseveljet pedettyä Oivan pois kylmästä vesiojasta. Jsp:lle tai vastaavaan häntä ei kuitenkaan oltu voitu viedä. Saksalaiset olivat olleet vihaisia entisille aseveljilleen. He ampuivat pimeässäkin konekivääreillään ääntä kohden. Haavoittunut Oiva oli kätketty erään perunakellarin räystään alle. Hänet oli sittemmin onnekseen löydetty sieltä omiensa toimesta parin yksinäisen yön jälkeen.

Oiva muisteli kerrattain, että Tornion valtausta seurasi suuret juomingit. Olihan ollut ilmaista, hyvää viinaa tarjolla yllin kyllin, pulloittain ja jopa tynnyreittäin. Hän kertoi mukana olleen hänen tavanomaista huonoa tuuriaan. Hän oli saanut ”rohmuttua” vain pari pientä viinapulloa mukaansa, kun oli joutunut saksalaisia hätistävien joukkoon. Lisäksi Oiva muisteli, että kun hän oli valtaamisen yhteydessä potkaissut erään parakin oven sisään. Siellä olikin ollut jonkinlainen määrä saksalaisia haavottuneita. Heidän lääkintävääpelinsä oli antanut Oivalle kiitokseksi komean kultakellon, kun hän ei ollut heti alkanut ”roiskia pislarillaan” parakkiin tultuaan. Sittemmin hän oli näytellyt kultakelloaan aseljilleen. Eräs suomalaisluutnantti oli takavarikoinut Oivan entisiltä aseveljiltämme saadun komean kulta lahjakellon.

Korvenkylän Pasasten sukua ollut lääkintäkersantti Olavi Pasanen oli ollut jatkosodassa mukana kaukopartioissa. Hänet mainitaan Mannerheiminristinritari Heikki Nykäsen kirjassa ”Sissisotaa”. Ei ole tarinatietoa siitä, että oliko hän käynyt sissiporukassa myös Murmanninradalla? “Pasa Olli” oli ollut erään kerran kaukopartiomiesten porukoissa mukana kaukana suuren Äänisjärven takana. He olivat silloin tuhonneet siellä erään neuvostoliittolaisten varuskunnan varastoineen (Petrovski Jam).

Korventietä myöten

Kesäisin Korvenkylä oli ollut huonojen kulkuyhteyksiensä takia hiukan eristynyt. Ympärivuotinen kulku sinne oli ennen ollut huonokuntoista multaista peltotietä myöten Keskikylästä. Kyläläiset sanoivat tietä Takalon linjaksi. Ehkä nimi oli perua jokivarren kantatalo Takalolle? Temmeksen Haurukylään, nelostielle pääsi kesäisin hevoskärryilläkin, kulkemalla Mikkolan tieksi sanottua heikkokuntoista niittytietä.

Korvenkylän ”Alakylän” Perälän talon vierestä kulki myös tie Keskikylään, Koivikkoon ja entiselle Keskikylän kansakoululle. Pikku-Koivikon isäntä Samppa Pikkarainen kulki sitä monet kerrat kulkiessaan Korvenkylän pellollaan.

Niittyteitä tai oikeammin vesien vaivaamia niittypolkuja Korvenkylään oli kulkenut useita ja monilta suunnilta. Niitä oli tullut Tyrnävältä ja Temmekseltä isäntien monille Korven niityille. Ne olivat olleet kulkukelpoisia vain heinäntekoaikaan. Joten kuten hevoskärryillä kuljettava niittytie, nimeltään Mikkolantie kulki Uutelan talon läheisyydestä Haurukylään, nelostielle. Marttilan tieksi sanottu Haurukylään johtava talvitie oli kesäisin vaikeakulkuinen. Sitä ei käytetty hevoskärryillä kulkuun. Ratsullakin sitä piti kulkea kesällä varoen. Siinä oli ollut vetinen suo kohta vanhan Alasaarelan (Takatalon) takana.

Talvet olivat olleet Korvenkylässä parempia kulkujen suhteen. Esimerkiksi Yli-Temmeksen Nurkkalankankaalta oli johtanut hyvä, nopea, paljon käytetty talvitie Alasaarelain, Takatalon kautta Korpeen ja edelleen Tyrnävän kirkolle. Korvenkylästä se meni sinne lähes nykyistä Korventien pohjaa.

Kyseistä talvitietä olivat käyttäneet ylitemmesläiset Tyrnävän myllyssä asioineet. Tarinat kertovat, että sitä käytti myllytienään jopa ranttisia. Tyrnävälle oli rakennettu harvinainen vehnämylly 1930 – luvun poikkeuksellisten lämpimien kesien aikana. Talvitietä kulkivat myös monet rekihevosilla myyntitavaroineen liikkuneet vanhanajan kulkukauppiaat. Se oli ennen ollut myös kodittomina kiertäneiden mustalaisten käyttämä.

Paljon käytetty talvitie kulki kunnalliskoti Marttilan metsäsaran läpi. Sekin lähti Alasaarelan, Takatalon luota, mennen Marttilan mökin kautta Haurukylään. Tie toimi Korvenkylän koululaisten koulupolkuna. Eräs talviteistä Korvesta meni Järvikankaan kautta Tyrnävän Kolmikantaan. Sitä oli käytetty korpelaisten kulkiessa talvisin, vanhaan aikaan kaukana Tyrnävän Ylipään yhteismetsäsaroillaan.

Korvenkylän kauttakin on ollut nelostiehen (E4) liittyviä tienrakennussuunnitelmia. Niistä oli lehtikirjoituksia esimerkiksi oululaisessa Kalevassa. Korvenkyläläinen Lauri Alasaarela kirjoitti oululaisessa, maalaisliittolaisessa sanomalehti Liitossa myös Korvenkylän tieasioista.

Aikoinaan oli esimerkiksi ajateltu jopa sitenkin, että rakennettaisiin suuri valtamaantie Yli-Temmekseltä Korvenkylän kautta Tyrnävälle ja edelleen Ouluun. Eli nykyinen nelostie olisi kulkenut sitä kautta. Paljon myöhemmin TVH:lla oli ollut suunnitelma, että vain keventää suuren nelostien liikennettä Korvenkylän kautta Tyrnävän kirkonkylään kulkevalla kevyemmällä kestopäällysteisellä maantiellä.

Korventien rakentamisen käynnistämiseksi 1950 – luvun alussa oli käyty kylän miesten ”karvalakkilähetystönä” muhoslaisen kansanedustaja Aaro Kaupin (vv. 1902-1979) puheilla Muhoksella. Hän sai hankittua Korventielle yhteiskunnan rahoituksen ja rakentamispäätöksen. Tietä vastaan oli ollut paikallisia maanviljelijöitä. Nähtävästi vastaanpanijoiden motiivi oli ainoastaan ollut ”olla periaatteessa vastaan”. Maantie Tyrnävän kirkonkylän, Pisilän talon luota Korvenkylän, ”Ylikylän” puoleiseen päähän saakka rakennettiin entuudestaan olleiden talviteiden, pelto – ja niittyteiden päälle. Korventien rakenteminen alkoi samoihin aikoihin kuin Leppiojan perkauskin.

Sittemmin, 1970 – luvulla Korventien päästä rakennettiin tie, metsäautotienä Haurukylään nelostielle. Ympärivuotisesti liikennöitävä, talviaurattu metsäautotie tuli lähes entisen Korvenkylästä Haurukylään johtaneen talvitien sijoille. Kuntainliiton kunnalliskoti Marttila piti pian metsäautotien valmistuttua suuren konesavotan kookkaalla metsäsarallaan.

Kyseistä metsäautotietä ei vastustettu miltään taholta. Tie tehtiin konevoimin, kokonaan yhteiskunnan varoin ja – rakentamana. Metsäautotie ei vaatinut kyläläisten talkootöitä, kuin oli aikoinaan tarvittu hyvin paljon oman kylätien, Korventien tekoon. Metsäautotiestä Haurukylään tuli hyvä ympärivuoden liikennöitävä tie. Sen kunnosta ja tien talviaurauksista huolehtivat kunnat. Metsäautotien Haurukylään nelostielle puuhasi korvenkyläläinen puuhamies, maanviljelijä Veikko Vesala (vv.1920-2005).

Muuttuvassa maailmassa

Toisen maailmansodan aikana ja jälkeen Suomessa elettiin suurten muutosten aikaa. Korvenkylässäkin näkyivät muutokset. Oli sotaevakoiden sijoittamista. Oli uusien peltojen raivaamista, maatilojen rakentamista. Kylään perustettiin rintamamiestilat Lauri Alasaarelalle, Toivo Kaikkoselle ja Oiva Junttilalle. Se oli ollut yhteiskunnan kädenojennusta ja lupauksien lunastamista ase kädessä isänmaataan puolustaneille.

Sodan jälkeen, jälleenrakennuskaudella oli paljon myös entisten jo olemassa olleiden rakennusten ehostamista. Sitä tehtiin esimerkiksi uusin vuorilaudoituksin ja maalein. Vuoden 1952 Helsingin olympialaiset olivat eräs käännekohta, jolloin toivottiin esimerkiksi asuintalot maalatuiksi. Sotien jälkeen Korvessa entisten peltojen hirsisten heinälatojen tilalle alkoi nousta myös raakalaudoista rakennettuja niittylatoja.

Muutoksien aikaan liittyvänä voi mainita silloisen maallemuuton ja maaltamuuton. Korvenkyläläisiäkin alkoi mennä muihin kuin totuttuihin maa-/metsätöihin. Mukaan kuvioihin tuli myös kouluttautumisen lisääntyminen. Korvenkylän lapset ja nuoret alkoivat seurata esimerkkiä. Hekin alkoivat kouluttautua muihin ammateihin. Ennen maanviljelijöiden lapset jatkoivat elämässään etupäässä vain maataloustöissä.

Olavi Pasasesta tuli työssä oppimisen tuloksena työnjohtaja ensin Muhoksen Soson tiilitehtaalle ja sitten Soson Sosolevytehtaalle. Se puristi sementistä ja varta vasten höylätystä puulastun märästä mössöstä noin kahden neliömetrin kokoisia, erivahvuisia rakennuslevyjä jälleenrakennuskauden tarpeisiin. Laura Hongisto os. Pasanen ja Taimi Siitonen os. Junttila hakeutuivat kauppa-apulaisiksi. Taimi Junttila oli ennen myymäläapulaistöitään työskennellyt kotiapulaisena Yli – Temmeksellä rovasti Räsäsellä. Salme Vierimaasta os. Pasanen tuli parturi-/kampaamoliikkeen työtätekevä omistaja Kalajoelle. Pauli Vesala suoritti kauppakoulun. Hän työskenteli esimerkiksi Tyrnävän osuusmeijerin konttorissa ja myöhemmin pitkään Muhoksen osuuspankissa. Kalervo Junttila (1927-2014) suoritti pian sotien jälkeen rakennusalan ammattikoulun. Lähes samanikäinen Olli Tjäder suoritti leipuritutkinnon. Jatkosodan aikaan syntynyt Markku Pasanen on leipurimestari. Terveystieteiden maisteri Inkeri Junkkonen os. Junttila oli kylän ensimmäinen ylioppilas. Pentti Junttila oli ensin vuosia merkonomi. Hän luki aikuisopiskelijana ylioppilaaksi ja suoritti HuK:n ja sitten FM:n tutkinnot. Toisen maailmansodan aikoihin syntynyt Maija – Liisa Hirvonen os. Alasaarela oli ensimmäinen opettajaksi valmistunut korvenkyläläinen. Vuonna 1945 syntynyt Anneli Jäälinoja os. Pasanen opiskeli Raahen opettajaseminaarissa kansakoulunopettajaksi. Vuonna 1948 syntynyt Liisa Junttila toimii Nivalan kaupunginpuutarhurina. Iida ja Toivo Kaikkosen nuorimpia poikia on toiminut kanta-aliupseereina armeijassa ja rajavartiostossa. Lauri ja Aino Alasaarelan 1950 – luvulla syntyneet Erkki ja Esko ovat yliopistotohtoreita ja toimineet yliopistojen opettajina, professoreina.

Sähköistämisestä

Korvenkylä oli pitkään sähkötön. Suomessa oli niinä aikoina sähköistettynä jo suuret määrät pieniä, kaukaisia, syrjäisiä erämaakyliä. Korvenkylä ei ollut erämaakylä, eikä se erityisen kaukana sähkölinjoistakaan sijainnut. Mutta, sähköt tulivat myöhään.

Kyläläiset olivat jo kuin tottuneet kirkkaisiin, edullisiin Tilley kaasulamppuihin, käteviin nestekaasuliesiin ja transistoriradioihin. Niilläkin elettiin päivästä toiseen. Käytännöllisiin, lisää erilaisia mahdollisuuksia antaviin sähköihin tottunut, Muhokselta Korvenkylään kotiinsa maanviljelijäksi tullut Veikko Vesala (vv.1920-2005) kyllästyi kylän sähköttömyyteen ja hankki sähköt sinne vuoden 1964 aikana. Kyläläiset tekivät kaikki sähkölinjojen vaatimat työt talkoilla Oulun Seudun Sähkö OY:n tarpeista. Sähköyhtiö asensi ainoastaan virtajohtimet valmiiksi pystytettyihin ja kasattuihin sähkötolppien orsiin ja he rakensivat kylämuuntajan.

Olisivatko sähkölinjat Korvenkylään olleet myös jonkinmoisen vastustuksen kohteina maanomistajien taholta? Tolpat ja sähkölinjat vievät selvästi maata. Se rakennettiin aikanaan märkään suomaastoon kunnalliskoti Marttilan metsäsaralle. Kaikkialla niillä seuduilla sähkön toimittaja oli sama Oulun Seudun Sähkö OY. Linjauksia sähköille Korvenkylään olisi ollut useita helppokulkuisten teiden ja reittien varsille.

Sähköjen tultua kylään, heillä alkoi sähköllä toimivien laitteiden hankinta. Lypsykone ja koneellinen maidonjäähdytys olivat ensimmäisinä listalla. He saivat elantonsa lypsykarjasta. Ajanviete – ja uutisväline televisio oli myös ollut tärkeä hankittava kyläläisille. Kiiminkiin muutama vuosi varhaisemmin rakennettu korkea tv – masto mahdollisti lähetysten seuraamisen niilläkin seuduilla. Jääkaappi ja sähköliesi olivat myös hankittavien listalla.

Lankapuhelin tuli asennettuna, sidottuna jo olleisiin sähköpylväisiin. Korvenkylään rakennettiin myös vesijohto Limingasta. Kylässä kulki jo sähköttömyyden aikaan kaksikin myymäläautoa (SOK:lainen ja KESKO:lainen). Ne kuljettivat aikoinaan mukanaan esimerkiksi nestekaasupulloja. Lankapuhelimen ja vesijohdon kylään puuhasi korvenkyläläinen puuhamies Veikko Vesala (vv. 1920-2005).

Arkipäivää Korvenkylässä

Elantonsa he saivat maataloudesta, mikä oli omien maatalojen lypsykarjanhoitoa. He joutuivat heräämään kymmeniä vuosia varhain. Jo, kello 04.30 herättelivät herätyskellot kyläläisiä aamulypsyille. Syynä varhaiseen aikaan olivat olleet lehmien lypsämiset, maitojen jäähdyttämiset ja kuljettamiset aamuisin pänikkä-, maitolavoille. Korventien päässä niiden piti olla maitolavalla jo tasan puoli kahdeksan aamulla.

Varhaisella 1950-luvulla, jo aamuvarhaisella Oiva Junttila keräili kyläläisten maidot ja kuljetti ne Keskikylän tien varteen maitoauton kyytiin Oulun Valion meijeriin maitoautoilla vietäväksi. Hän teki sitä puhaa ensin hevosella ja sitten Fergusonillaan. Ensin maidot vietiin Keskikylään Nurkkalan talon luo. Myöhemmin, kun kylätie valmistui ja tuli traktorilla ajettavaan kuntoon. Junttilan Oiva vei Korventien varren maitotonkat Pisilän talon luo, Keskikylän maantien ja Korventien yhtymäkohtaan. Luonnollisesti jouluaamuisinkin lehmät lypsettiin, ruokittiin ja hoidettiin. Maitoauto vei vanhoina aikoina maidot tonkissaan Oulun Valiolle myös jouluaamuisin.

Korventien tultua kuorma-autoilla liikennöitävään kuntoon, maidot alettiin kuljettaa suoraan maitolavoilta. Kunnat huolehtivat Korventien kunnosta ja talviaurauksesta. Esimerkiksi Tyrnävän keskikyläläinen autoilija Veikko Ilmari Pasanen kävi maidonkuljetusautollaan Korventien päässä jo varhain aamulla. Maitotonkat olivat siellä maitolavoilla odottamassa kyytiään. Aamumaitojenkin piti jo olla jäähdytettyjä.

Sitten maitoja alettiin keräillä imu-/tankkiautoilla. Ensin oli ollut käytäntönä sitä, että ne imivät maidontuottajien, – lähettäjien maidot imuauton säiliöön maitotonkista, joita oli aamuisin kuljetettu maantien varteen. Sekin toiminta tehtiin aikataulun mukaan. Muutaman vuoden jälkeen maidot keräiltiin vain tilatankeista. He hakivat niistä maidot joka toinen päivä. Esimerkiksi tankkiautoautoilijat temmesläinen Honka, lumijokinen Ville Maijala, alatemmesläinen Jaakko Ylitalo ja tyrnäväläinen Toivo Yrttiaho ajoivat maidonkeräilyreittinsä siten, että korvenkyläläiset joutuivat pitämään kiinni entisistä varhaisista heräämisistään. Tosin, he ehtivät pestä tilatankkinsa ennen peltotöihin lähtöä.

Muiden töissä he olivat myös kulkeneet. Esimerkiksi Toivo Kaikkonen oli tehnyt maanviljelijän töidensä lisäksi rakennustöitä Tyrnävän talokkaille. Olli Laukka oli valmistanut kotonaan suksia ja haravia myyntiin. Osa kyläläisistä oli kulkenut maataloustöiden sesonkiaikoina renkeinä taloissa. Esimerkiksi Erkki Junttila oli kulkenut talvisavotoissa hevosen, hevosten kanssa, jopa monen pitäjän takana. Hänen apulaisiaan olivat olleet hänen poikansa Oiva, Kalervo ja Mauno Junttila. Alpo Pasanen oli kulkenut Jawa moottoripyörällään monet vuodet Muhoksella Soson tiilitehtaan töissä. Ahti Pasanen oli kulkenut Soson tiilitehtaan töissä polkupyörällä ja moottoripyörällä. Lauri Alasaarela kirjoitteli monina vuosina lehtikirjoituksia oululaiseen maalaisliittolaiseeen sanomalehti Liittoon. Hänellä oli ollut artikkeleita myös itseottamiensa valokuvien kanssa. FM Pentti Junttila aloitteli töidensä tekemisiä myymäläapulaisena tyrnäväläisen kauppias Eino Ylitalon sekatavarakaupassa. Aikoinaan alkoivat valtakunnnallisten sähköverkostojen rakentamiset. Matti Tolvanen aloitti työnsä niissä. Esimerkiksi Eero Kaikkonen ja Tauno Laukka kulkivat usein töissä Tyrnävän osuusmeijerin sahalla.

Monet Korvenkylässä syntyneet tai eläneet ovat vuosien varrella muuttaneet pois kotikylästään lyhyempien tai pitempien opiskelujensa sekä myös työssä oppimisiensa jälkeen. He ovat hankkineet elantonsa muissa, muiden töissä, muilla paikkakunnilla. Samaa käytäntöä voi yleistää. Sitä on tapahtunut paljon Suomessa.

Kyläläisten elannon hankkimisen yhteydessä voidaan mainita metsistä, soilta kerätyt marjat ja sienet sekä pelto-ojien pientareilta poimitut “meskut” mesimarjat. Niistä he saivat talveksi tärkeät vitamiit ja toimivathan ne merkittävässä määrin myös hyvänä ruuan lisänä. Tyrnävän kirkonkylän kaupat ostivat ennen marjoja. Tavanomaisesti mesimarjarahoilla ostettiin kesäisin muuan vaatekappale.

Metsästys ja kalastus antoivat ruokapöytiin oman lisänsä. Kalaa he olivat saaneet katiskoilla esimerkiksi Leppijärven laskuojasta, Leppiojasta ja sen pienistä poukamista Järvikankaan jälkeen sekä Nipsininginojasta ja sen poukamista.

Hirviä ei ennen elellyt eikä vaeltanut Korvenkylässä. Nykyisinhän niitä siellä suurin määrin elelee ja juoksentelee, vilisee. Niistä ruokapöydässä ei ole muistikuvia. Hirvet alkoivat lisääntyä nopeaan 1950 – luvun lopuilta, Korvenkylän vieressä aloitettujen suurten metsänparannustöiden myötä. Hirvikannan voimakas lisääntyminen ja ehkä liian vähäinen luvanvarainen metsästys lienee osaltaan vaikuttanut siihen, että Yli-Temmestä vasten on uudemmalle ajalle jopa karhuja elellyt.

Metsäkanalintuja ovat korvenkyläläiset metsästäneet suuret määrät vuosien varrella. Metsoilla ja teerillä oli tapana kulkea päivittäisiä ruokailumatkojaan, syöden esimerkiksi urpuja Korvenkylän reunoilla kasvavista koivuista. Mahtavasti räkättävät metsäkanalinnut, ”mettikanat” olivat tyypillisiä lintuja metsäpolkujen varsilla. He, ennen vanhaan puivat puimakoneillaan, ”ryskyillään”, maamoottoreillaan viljojaan yhdellä peltolohkolla ja sitten puimakone siirrettiin toiselle lohkolle. Puimapaikat olivat metsäkanalintujen suosimia. Niissä kulki ruokailemassa esimerkiksi peltopyitä.

Edelleen Korvenkylässä asutaan, mutta monet muutokset kylä on kokenut. Asukkaat kylässä ovat vaihtuneet moneen kertaan ja vakituisesti asuttavia taloja on enää vain kuusi. Kylän yleisilme on muuttunut uusien maatilojen rakennuksien rakentamisien ja suurten pellonraivauksien myötä. Vielä 1950 – luvun aluilla kylässä oli vain harmaita, hirsisiä pihapiirejä rakennuksineen. Oli paljon pieniä harmaita hirsisiä, pärekattoisia niittylatoja. Nykyisin kylän rakennukset ovat pääosin joko melko uusia tai uusia ja ne ovat öljymaaleilla maalattuja. Hirsiset pienet heinäladot ovat poissa kyläkuvasta. Takavuosina Korvenkylässä nähtiin hevosia talojen peltotöissä. Talojen luona käyskenteli kanoja ja lampaita usein possujakin. Lehmikarjaa käyskentelee enää vain parin talon pelloilla.

Entten tentten, teelika mentten…

Aina lapset ovat leikkineet. Leikkimiseen tarkoitettuja esineitä on säilynyt antiikista, jopa sitäkin paljon varhaisemmilta ajoilta. Suomalaisessa talonpoikaisympäristössä leikkikalut tehtiin itse. Niitä valmistettiin kotoa tai lähiympäristöstä löytyneestä luonnonmateriaalista. Kauppojen nukkeja, tinasotilaita, puuhevosia jne. alkoi esiintyä yleisemmin vasta 1800-luvun lopuilla ja lisääntyvästi 1900-luvulta.

Talonpoikaisessa elämässä lasten leikeissä näkyi erilaiset maanviljelystoimet. Lasten mielikuvitus muutti todellisen arkipäivän työn leikeikseen. Leikisti viljeltiin peltoja ja koottiin heinää karjan rehuksi. Lasten karja tehtiin kuusen-, männynkävyistä, tikut jalkoina. Tehtiin leikkeihin pienistä kivistä, puupaloista, risuista lampolat, navetat, tarhat, tallit. Maaseudun lasten leikkipaikat olivat avaria talojen, mökkien pihoja ja sieltä löytyi helposti luonnonmateriaalia raaka-aineeksi leikkeihin ja leikkikaluihin.

Eläimet ovat aina liittyneet maaseudun lasten leikkeihin. Leikkikavereita olivat talon kissa ja koira. Nillä oli ihania kissanpoikia ja koiranpentuja. Vasikat ja karitsat olivat leikkikavereita. Toisinaan kävivät Korvesta ostamassa Ala-Temmeksen kunnalliskoti Marttilan sikalasta niin pienen porsaan, että sille oli ensin terveellisempää ja turvallisempaa asua muutama päivä pirtissä. Se ehti olla siellä leikkikaverina.

Hevosen pito leikeissä oli vanhan ajan pojille mieluista puuhaa. Hevosen saattoi valmistaa puusta, päreestä tai tuohesta. Hevosellaleikkijä antoi yleensä sille nimen.

Nukke saattoi olla vain pala kangasta, johon oli muotoiltu pää esimerkiksi narulla sitoen pienen kiven tai kävyn ympärille. Sitä oli voitu mahdollisuuksien mukaan piirrellä, maalailla. Luonnosta on löydetty maaliksi käypää ainetta kautta aikain.

Ympäristöstä saatiin mallit leikkeihin, työleikkien lisäksi esimerkiksi hautajaisista, häistä ja ristiäisistä. Kirkonmenojen leikkiminen oli sitä, että esimerkiksi yksi lapsista nousi kivelle ja saarnasi toisille lapsille. Joku lapsista saattoi kerätä leikisti kolehdin ja siihen laitettiin lasten leikeissä – leikkirahaa.

Askarteluleikit olivat tavanomaisia. Siinä toimivat raaka-aineina luonnonmateriaalien lisäksi esimerkiksi paperi ja pahvi. Paperia saatiin esimerkiksi kauppaostosten käärepapereista. Ennen käärivät kaupoissa ostokset käärepaperiin. Sillä tavalla paperia saattoi kertyä suuret määrät. Maaseudulla oli myös paperi-ja kangassäkkejä. Niistä sai myös materiaalia leikkeihin.

Kuva – ja sanomalehdistä saatiin esimerkiksi kuvia. Jo, sangen varhain niissä oli värikuvia. Jotkut värikuvat saattoivat olla niin hyviä, että niistä saattoi tehdä esimerkiksi pieniä maisema- ja muitakin tauluja seinille. Liimana toimi ennen kaupan liiman lisäksi, keitetty peruna.

Oman lukunsa leikkeinä ansaitsee joululeikit. Jouluun liittyen leikittiin joulupukkia ja -tonttuja, laulettiin joululauluja. Joku, saattoi jopa joutua joulupukin poroksi. Komennettiin kiskomaan esimerkiksi raskasta rekeä. Tavanomaisesti lasten leikeissä valmistettiin joululahjoja. Joskus niistä tuli pahvista, paperista liimailtuja tai puusta vuoltuina sellaisia, että niitä voitiin antaa jouluna kuin konsanaan joulahjoina.

Lapset ”värkkäsivät” leikkiautoja, traktoreita, kaivinkoneita ja junia jne. Leikkiautona saattoi toimia pala puuta, johon oli saatu auton muoto. Pyörinä toimivat pyöreästä puupölkystä sahatut kiekot. Ne oli kiinnitty naulaten akselin päähän. Sitä vedettiin narulla tai vain työnneltiin. Jotkut lapset saattoivat kyhätä kookkaitakin kulkuneuvoja vanhoista, hylätyistä romupolkupyöristä.

Erilaisten jousikoiden ja jousipyssyjen kanssa puuhasi moni lapsi hyvin touhukkaana. Suosittu oli esimerkiksi puusta kiväärin muotoon tehty nuolta ampuva leikkiase, jossa voima ammuttavalle nuolelle saatiin puujousella. Voimanantajana saattoivat toimia myös polkupyörän tai auton sisärenkaasta leikatut kumirenkaat. Kuusenoksa oli jousena selvästi parempi kuin katajainen. Niitä, kun löytyi vain pieniä katajanoksia tai katajia, siis myös vain heikkoja, hentoja jousia tai jousipyssyjä niistä sai.

Pojat leikkivät mielellään jousipyssyillä ja puukeihäillä. He nikkaroivat, tekivät myös ns. ”tussareita”. Niihin saatiin mukaan räjähdyksen ääni. Tulitikkuaskeista saatiin raaka – aine tussareiden räjähdysääniin. Sai selvän räjähdyksen äänen ja tunnun. Ne olivat vaarattomampia kuin tussarit, leikkipyssyt, joihin voima hankittiin ruudilla.

Piilosilla olot, urheiluleikit tai urheilut, uinnit, hiihdot, mäenlaskut, puujaloilla kävelyt saattoivat olla tyttöjen ja poikien yhteisleikkejä. Sitävastoin hyppynaru ja ruutuhyppelyt valikoituivat tavallisesti tytöille.

Usein leikittiin myös sisätiloissa. Ilmat, erityisesti pimeä syksy sateineen tai kylmät talven pakkaset, viimat vaikuttivat. Sisällä lasten leikkejä oli esimerkiksi arvoitusten esittäminen. Oli myös erilaisia loruja sekä lausahduksia, joita kerrottiin. Joka silloin sattui niitä muistaman eniten saatettiin palkita leikista. Palkintoja ei juuri oikeasti annettu. Tarinoita, jopa kummitusjuttuja kerrottiin. Ne saattoivat olla kuultuja aikuisten ja lasten tarinoita. Suosittu leikki oli keksiä ja kertoa omia, itse sepustettuja tarinoita. Lauleltiin lastenlauluja ja myös joululauluja sekä maakuntalauluja. Virsien lauleskelu oli ennen myös tavanomaista. ”Ystävä sä lapsien..” oli suosikkeja. Leikit saattoivat olla samojen asioiden kertausta, joista oli päivällä, viikolla ollut opetusta kansakoulussa.

Sanontoja, joita kuultiin vanhemmilta muilta kyläläisiltä tai luetiin kirjoista, käytettiin loruleikeissä. Eräitä sanontoja ennen oli esimerkiksi: Autuaita ovat puupäät, sillä he eivät huku. Ahkeruus kovankin onnen voittaa. Ei lämmin luita riko. Ei makeaa mahan täydeltä. Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitää. Varhainen lintu madon löytää. Ruoka on hyvää nälkää vastaan. Ryhmässä tyhmyys tiivistyy. Vesi vanhin voitehista. Äänellänsä se variskin laulaa. Lorut olivat tavanomaisesti opettavia, tietoa sisältäviä.

Leikkeihin kuului myös erilaisia rallatuksia esimerkiksi: ”körö körö kirkkoon, papin muorin penkkiin, ruskealla ruunalla, valakealla varsalla, kirjavalla kissalla, aittain alitse, peltojen peritse, ettei kyntömiehet häiriintyisi”. Maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista. Illan tullen sanoi hän. Nyt minä lähden tästä pelistä pois! Tuota viimeistä käytettiin, kun leikeissä oli mukana jotain järjestelyjä esimerkiksi jakaa ryhmiä.

Maanantaina makkarat tehtiin. Tiistaina tikut vuoltiin. Keskiviikkona keitto keitettiin. Torstaina tupahan tuotiin. Perjantaina perheelle annettiin. Lauantaina liemi latkittiin. Sunnuntaina suu pyyhittiin. Edellinen sopi pienelle lapselle viikonpäivien opetteluun. Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. Tämä loru kävi vuodenaikojen opettelussa. Säät ja ilmat kiinnostivat myös pieniä. Etana, etana, näytä sarves, onko huomenna pouta?

Maailmansotien välisenä aikana leikkineille Korvenkylän lapsille vuosina 1953-1955 lapiopelillä, työttömyystöinä kuivattu Leppijärvi oli ollut hyvä leikkipaikka. Siellä he olivat uineet kesäisin. Joskus olivat leikkiensä yhteydessä vieneet kotiinsa kalaa esimerkiksi Leppiojassa olleesta katiskasta, marjoja Järvikankaalta tai suolta.

Järven jäällä heillä oli ollut talvisin vinhasti kiitävä napakelkka, hoijakka. Siitä oli toisille ollut nopeita lähtöjä, jos ei arvannut pitää kiinni tai jäässä oli ollut töyssyjä. Joiltakin lapsilta olivat jopa hampaat rikkoutuneet, kun oli tullut äkkilähtö hoijakasta. He olivat talvisin myös luistelleet Leppijärvellä. Lasten jääleikkeihin soveltuvia paikkoja olivat olleet myös Sääskelän niityn päässä sijainnut Nipsinginojan vesistöön kuulunut ”Jussinjorpakko” sekä kohta Järvikankaan jälkeen Leppiojan vesistöön kuuluneet monet pienet lammet, poukamat. Jäällä voitiin lasten kesken olla myös pallosilla ja hippasilla. Tai leikkiä ”viimeinen pari uunista ulos”.

Ennen yleinen luistinmalli oli ollut, metallinen luistinosa pienine lisälevykkeineen kengänpohjaa vasten, kiinnitettiin remmeillä kenkiin. Oli käytössä myös omatekoisia luistimia eli pala sahanterää, -lavia oli upotettu palaan kolmiorimaa. Terän kulmia oli pyöristetty viilalla. Myös muu ohut, mielellään suora rautapala saattoi käydä luistimeen luistinosaksi. Konstruktio, tekele oli sitten sidottu hyvin kengänpohjaan.

Napakelkkaa, hoijakkaa varten oli ensin tehty jäähän reikä, johon asetettiin pystyyn puu. Se oli voitu juntata paikoillen jo uimakelien aikaan. Pystöpuuhun kiinnitettiin vuorostaan riuku, jonka toiseen päähän laitettiin kelkka. Sitten riu’usta pyöritettiin vauhtia kelkalle.

Leikkipaikka, Leppijärvi oli ollut myös toisen maailmansodan aikana tai jälkeen syntyneille. Tavanomaisesti talvisen pyhäpäivän viettoon kuului hiihtää Leppijärven kautta Hannus-, Korkeallekankaalle. Siellä oli lapsilla mahdollisuus pieniin mäkiin. Monet kerrat siellä käytiin edelleen kesäisin, vaikka järvestä ei ollut jäljellä kuin pieni lampi. Siellä oli turvallista polttaa juhannuskokkoa tai vain muuten nuotioida, paistaa nuotiolla makkaraa, räiskäleitä. Eihän entisen Leppijärven kosteikossa, pienen lammen rannalla ollut pelkoa tulen ryöstäytymisestä – vahingontekoihin.

Leppijärvi

Päättyneen viime vuosisadan lopulla uudelleen vesitetty Leppi-/Järvinevan, Leppijärvi sijaitsee Korvenkylän takana Yli-Temmestä vasten. Se laskettiin tyhjäksi vuosina 1953–1955 työttömyystöinä. Merkittävin järven tyhjentänyt toimenpide oli ollut kaivaa kanavauoma Järvikankaan läpi. Sen jälkeen kaivettiin vielä pitkä kanava korvaamaan entinen luonnonvarainen järven laskuoja Leppioja. Se laskee alajuoksullaan Tyrnävänjokeen. Tyrnävänjoki yhtyy ennen merta, Liminganlahtea ja Pohjanlahtea, Temmesjokeen.

Vanhoina aikoina Leppijärvi oli ollut muutamien satojen hehtaarien kokoinen järvi, jonka vedet olivat huuhtoneet Järvikankaan hiekkaisia-/soraisia rantoja. Nähtävästi Leppijärvi alkoi pienentyä hiljalleen jo aikoinaan, kauan sitten Pohjois-Pohjanmalle tyypillisen maankohoamisen, soistumisen myötä.

Se osaltaan joudutti suomaiden Leppijärven kuolemaa, kun samoihin aikoihin kanavoitiin myös vetiseltä Leppi-/Järvinevalta alkunsa saava, Alatemmeksellä Temmesjokeen laskeva Nipsinginoja. Sittemmin lähistöllä tehtiin suuria metsien ja soiden kuivauksia esimerkiksi kunnalliskoti Marttilan kookkaalla metsäsaralla.

Aikaisempi, luonnonvarainen Leppioja oli ollut mutkainen, serpentiinimäinen tyypillinen tasankojen laskuoja. Siinä oli ollut esimerkiksi Järvikankaan jälkeen pieniä lampia (poukamia). Poukamia oli sijainut myös Nipsinginojan varressa ja latvoilla. Esimerkiksi Sääskelän niityn (rek n:o 2:22) kulmalla oli sijainnut vielä 1950 – luvun aluilla pieni uintikelpoinen lampi ”Jussin jorpakko”.

Tarinoivat ennen sitäkin, että isonvihan aikana (vv.1714-1721) Leppiojan alkupuolen pensaikot, kalaa kasvaneet pienet lammet, poukamat olivat tarjonneet suojapaikkoja silloisille sotapakolaisille. Kyseisillä alueilla oli ennen myös pieniä luonnonniittyjä, joilta olivat keräilleet viikatepelillä heinää karjalle.

Kun, Leppiojankanava kaivettiin Järvikankaan läpi pakkastalvella 1953. Se tehtiin rautakangin ja lapiopelillä. Routaista maata räjäyteltiin dynamiitillä ja trotyylilla pehmeämmäksi. Leppiojaa ja -kanavaa on perattu jälkikäteen esimerkiksi niin sanotuilla ”Hullu – Jussi”- nimisillä vaijerikäyttöisillä kaivukoneilla.

Leppijärvi ja sen laskuoja olivat ennen olleet kalaisia. Haukea uiskenteli Leppiojassa vielä kymmeniä vuosia Leppijärven kuivaamisen jälkeen. Entisessä Leppijärvessä oli voitu uida ja soudella aina 1950 – luvun aluille. Tyhjentämisensä jälkeen se oli ollut noin puoli vuosisataa laaja, mitään kasvamaton kosteikko. Kosteikon keskialueella sinnitteli muutamien aarien kokoinen lampi. Leppijärvi, kosteikkoineen on aina ollut vesilintujen suosima alue.

Entinen Leppijärvi oli liittynyt Korvenkylän aikuisten sekä lasten elämään huvi- ja hyötykäytössä. Ruokakalan saannin lisäksi se oli ollut kiva vapaa-ajanviettopaikka. Lapsilla oli talvisin ollut vinhasti pyörivä ”hoijakka” järven jäällä. Leppijärvellä on käyty viettämässä monesti sunnuntaivapaita. Useat mukavat juhannusvalviaisetkin on vietetty siellä.

Entisen Leppijärven rantaniityiltä on keräilty eräskin heinäkuorma karjanrehuksi. Sitä tekivät muun muassa pääosin Leppijärven maapohjan omistanut yli-temmesläinen Arttu Vähä ja korvenkyläläiset. Esimerkiksi Korven Keskitalolla oli aikoinana ollut pieni ala peltoa Leppijärvellä. Vanhantalon maat ylsivät myös Leppijärveen saakka.

Leppijärven ympäristöjen soilta löytyi paljon hillaa (lakka, suomuurain) ja karpaloita. Lähimetsissä kasvoi mustikkaa ja puolukkaa. Järven tyhjentämisen ja ympäröivien soiden kuivauksen jälkeen on ollut heikkoja marjavuosia hilloista kymmeniä vuosia.

Leppiojan alajuoksulla Tyrnävän Leppiojalla on ollut silloin tällöin kevättulvia. Välillä ne ovat äityneet pahoiksi. Ovat jopa katkoneet maantieyhteyksiä Tyrnävälle. Kevättulvat ovat saartaneet asuintaloja ja pihoja. Ennen, vielä Leppiojankanavan kaivun (vv.1953-1955) jälkeenkin oli vuosia voimakkaita kevättulvia Korvenkylässä.

Erikoisuutenaan Leppijärven laskuojaan Leppiojaan liittyvänä voi mainita, että alajuoksulla, Leppiojan kylässä on joskus käytetty kahvinkeitossa, kotitaloudessa omaa maakaasua. Sitä oli löytynyt omasta pihapiiristä talon pihakaivoa kaivettaessa.

Lähteitä:

Ahti Pasanen (1897-1970) ja Anni (Anna) Junttila os. Pasasen (1900-1989).

Kalervo (1927-2014) ja Oiva Junttilan (1920-2001).

Veikko Vesala (1920-2005).

Alasaarela Erkki ja Esko; Muistojen tulva – julkaisuja.

Vilkuna Kustaa; Vuotuinen ajantieto, Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. 24. painos (1. laitos 1950). Helsingissä: Otava 2007.

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000606

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Tyrn%C3%A4v%C3%A4

http://fi.HYPERLINK “http://fi.wikipedia.org/wiki/Nipsinginoja”wikipedia.org/wiki/Nipsinginoja

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tyrn%C3%A4v%C3%A4njoki

http://fi.wikipedia.org/wiki/Temmesjoen_vesist%C3%B6alue

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Tyrn%C3%A4v%C3%A4n_kyl%C3%A4t

httpHYPERLINK “http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Liminka”://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Liminka

http://fi.wikipedia.org/wiki/Korvenkyl%C3%A4_(Tyrn%C3%A4v%C3%A4)

http://www.tyrnava.fi/kaavoitus/kaavoitus_alueittain/kirkonkyla/documents/TyrHYPERLINK “http://www.tyrnava.fi/kaavoitus/kaavoitus_alueittain/kirkonkyla/documents/Tyrnava_Nipsinki_oas.pdf”nava_Nipsinki_oas.pdf

http://www.edu.liminka.fi/netdays/temmes.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyl%C3%A4

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suo

http://www.pellervo.fi/pellervo/kp10_06/iso_viha.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Haurukyl%C3%A4

http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskikyl%C3%A4_(Tyrn%C3%A4v%C3%A4)

http://www.jurvansuu.net/patsi_suku.htm

http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=81308

http://www.kaleva.fi/uutiset/tulva-katkaisi-tien-tyrnavalle/849272

http://hiski.genealogia.fi/hiski/33616a

http://hiski.genealogia.fi/hiski/36qm5f

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lelu

http://fi.wikipedia.org/wiki/Leikkiminen

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=5&t=121

http://fi.wikipedia.org/wiki/Barbie-nukke

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paperinukke

http://fi.wikipedia.org/wiki/Nukke

http://www.nukketaiteilijat.org/index.php?page=Nuken_historia

http://www.kaspaikka.fi/nuket/nuken_historiaa.htm

http://www.lelumuseo.fi/rakas_nukke.html